Utajärven Pantterit kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 1.12.2018 klo 9.00

Joulukuu 2018

Utajärven pantterit palkitaan
Tutkimusinsinööri Teemu Ulvi SYKEstä ojentaa Hinku-teko -palkinnon Utajärven panttereiden edustajille. © Irja Ruokamo

Viisihenkinen pyöräilyjoukkue Utajärven Pantterit on valittu joulukuun Hinku-teko -palkinnon saajaksi. Utajärven Pantterit on osoittanut esimerkillistä aktiivisuutta vähäpäästöisessä liikkumisessa pyöräilemällä jo kahdeksatta peräkkäistä kertaa kesällä järjestettävän Kilometrikisan voittoon piensarjassa. Kesän 2019 keskiarvoksi tuli noin 9 512 pyöräiltyä kilometriä ja yli 140 pyöräilypäivää jokaiselle joukkueen jäsenelle.

Utajärven Panttereilla on yhteiset tavoitteet, joihin pääsemiseksi kampanjat ja joukkueet ovat tärkeitä inspiraation ja voiman lähteitä.

”On kiva, että on oma porukka, kyllä se luo tähän tietynlaista yhteisöllisyyttä. Pienessä kunnassa on helppo ystävystyä lajitovereiden kanssa”, joukkueessa mukana oleva Aino Väisänen sanoo. ”Paras mitali on se, kun koko kesän polkee ja tulee parempi kunto”, joukkuetoveri Tauno Holappa jatkaa.

Utajärvi panostaa pyöräilyyn

Tänä vuonna utajärveläisten pyöräilemistä vajaasta 68 500 kilometristä Pantterit polkivat yli 47 000. Lienee Panttereiden ansiota, että Utajärvi nousi Kilometrikisan kuntasarjan kärkeen reilulla 24 kilometrillä asukasta kohden. Kakkossijalle pääsi Halsua, jonka tulos oli noin 21 km/asukas. Vertailun vuoksi Helsingin tulos oli noin 8 km/asukas.

Pantterit ovat onnistuneet inspiroimaan myös muita pyöräilemään. Holappa tutustutti kylän lapsia lajin pariin, ja Utajärven alle kolmestatuhannesta asukkaasta lähes 10 prosenttia osallistui kisaan.

”Utajärvellä on ollut jo kauan aktiivisia pyöräilijöitä, joiden innoittamana kunta liittyi Pyöräilykuntien verkostoon vuonna 2013. Lisäksi kunta teki vuonna 2015 Pyöräilyohjelman, joka sisältää tavoitteita ja toimenpiteitä pyöräilyn edistämiseksi. Ohjelmassa on huomioitu myös pyöräilyn positiiviset vaikutukset ympäristöön”, kunnan hyvinvointijohtaja Hannele Karhu-Airio sanoo.

”Utajärven kunta on todella tukenut pyöräilyä ja tulokset näkyvät. Terveys- ja hyvinvointihyötyjen lisäksi pyöräilyllä on autoilua korvatessaan aito mahdollisuus vähentää päästöjä. Pyöräily tuo samalla rahallisia säästöjä niin pyöräilijälle kuin koko kunnalle pienempien terveydenhoitokustannusten kautta”, Hinku-tiimin vetäjä, tutkimusinsinööri Jyrki Tenhunen sanoo.

Huvia ja hyötyliikuntaa pyörien päällä

Utajärven Pantterien jäsenet polkevat enimmäkseen omia aikojaan ja erilaisin tarkoituksin. Aino Väisänen polki tämän kesän kovimman tuloksen - yli 12 000 kilometriä - harrastaessaan geokätköilyä ja vieraillessaan lastensa luona Muhoksella, Oulussa ja jopa Siilijärvellä. Parhaimmillaan hän on viime kesänä vuorotteluvapaalla ollessaan polkenut yli 15 000 kilometriä, johon sisältyy muun muassa lomareissu Rovaniemelle. Myös Eero Hämälä polki yli 10 000 kilometriä. Eija Puustinen polkee työ- ja asiointimatkoja autoilua korvaten, kun taas eläkkeellä olevat Jorma Holappa ja Tauno Holappa polkevat vapaa-ajallaan. Jorma Holappa pyöräili yksivaihteisella pyörällään kesän aikana noin 7 500 kilometriä, usein kuntaan rakennettua seitsemän kilometrin pyörätietä edestakaisin. Tauno Holappa on pyöräillessään tavannut karhun, ja saanut myös inspiraatiota harrastuksiinsa laulun ja valokuvauksen parissa.

Pyöräilijät ovat huomanneet ilmaston muuttumisen Utajärvellä vuosien varrella. ”Lapsuudessani oli usein marraskuussa jo puolisen metriä lunta maassa, kun tänä vuonna pyöräily olisi onnistunut vielä kesärenkaillakin. Toisaalta viime kesän yli 30 asteen helteiden takia päivän pyörälenkille raaski usein lähteä vasta yhdeksän aikoihin illalla. Ei se kovin hyvältä se tulevaisuus näytä, jos ei tehdä jotain”, Tauno Holappa sanoo.

Utajärven Pantterien kokoonpano on kahdeksan vuoden aikana hiukan vaihdellut. Tänä vuonna joukkueessa polkivat Tauno Holappa, Aino Väisänen, Eija Puustinen, Eero Hämälä ja Jorma Holappa. Joukon keski-ikä on yli 60 vuotta. Aiemmin mukana ovat olleet muun muassa Kauko Tervonen, Paavo Pelkonen sekä Timo Kylmäoja, joka piti tänä kesänä taukoa.

Kilometrikisan järjestävät Pyöräilykuntien verkosto ry ja Suomi Pyöräilee -kampanja. Kisaa poljetaan joukkueissa kolmessa sarjassa. Piensarjan joukkueet ovat kooltaan 5-24 henkeä, ja suursarjan joukkueissa jäseniä on yli 25. Jokainen osallistuja polkee samalla kotikuntansa eduksi kilometrejä kuntasarjassa.

Utajärven kunta liittyi valtuuston päätöksellä neljäntenäkymmenentenäensimmäisenä kuntana mukaan Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon elokuussa 2018. Hinku-verkoston päätavoitteena on hiilineutraalisuus, eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Jäljelle jäävät päästöt on kompensoitava.


  • Tulosta sivu