Ilmastonmuutos vaikuttaa ruoan tuotanto-olosuhteisiin maailmanlaajuisesti ja lisää globaalien elintarvikemarkkinoiden arvaamattomuutta. Tutkimusten mukaan monipuolisuus ja proteiinipitoisten kasvien viljely auttavat varautumaan sään ääri-ilmiöihin ja vähentävät myös kasvitautien riskiä. Samalla kasviproteiinit pitävät kurissa ruoantuotannon ilmastovaikutuksia. Tänä vuonna alkaneessa Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE) (hiilineutraalisuomi.fi) -hankkeessa vahvistetaan Suomen kasviproteiinien arvoketjuja yhdessä toimijoiden, kuten elintarviketeollisuuden, vähittäiskauppiaiden, ruokapalvelujen, ravintoloiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Tavoitteena on parantaa kotimaista huoltovarmuutta, tuotannon ilmastoystävällisyyttä ja tukea terveellistä ruokavaliota.
Kasviproteiinituotteiden ennakoidaan olevan elintarvikesektorin yksi merkittävimmin kasvava tuoteryhmä tulevina vuosina, ja niiden tuotantoon liittyykin suuri kasvupotentiaali. Tärkeimpiin valkuaiskasveihin luetaan palkoviljat (erityisesti herne ja härkäpapu) sekä öljykasvit. Myös viljoilla on tärkeä rooli kuluttajien ruokavaliossa ja ne ovat toistaiseksi tärkein kasviproteiinilähde. Viljoista kaura on mukana ACE- hankkeen työssä.
Kasviproteiinien viljelyalat ja sadot
ACE- hankkeen kasviproteiiniselvityksessä tarkastelimme Varsinais-Suomen, Hämeen ja Satakunnan palkoviljojen (herne ja härkäpapu), kauran, rypsi/rapsi ja perunan tuotantoa vuosilta 2010–2023 (2024 lisätään sen valmistuttua). Tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomi tuotti 30–40 % Suomen härkäpavuista ja 20–48 % herneestä. Muiden kasviproteiinien osuudessa ei ole huomattavia eroja.
Härkäpavun ja herneen viljelyalat valituissa maakunnissa vuosina 2010–2023.
Mahdollisuudet kasviproteiinituotannon kasvattamiseen
Luonnonvarakeskuksen (Jansik ym 2024) selvityksen (sitra.fi) mukaan viljelykierron täysimääräinen hyödyntäminen kasvattaisi tuotantoa nykyisestä noin 173 milj. kilosta noin 250 milj. kiloon (sato). Jos mukaan lasketaan myös kasvinjalostus, kastelu ja lukuisat muut tuotantotekniset toimet saadaan jopa 382 milj. kilon valkuaissato, joka on siis 120 %:n lisäys lähtötilanteesta.
Proteiiniksi muutettuna tämä tarkoittaa, että vuonna 2040 suomalaisilta pelloilta voidaan saada 182 milj. kiloa proteiinia. Ravitsemussuositusten mukaan 185 milj. kiloa proteiinia riittää kattamaan suomalaisten proteiinin tarpeet.
Ottamalla huomioon laatuvaatimukset kuitenkin vain noin puolet sadosta voidaan käyttää elintarviketeollisuudessa. Näin ollen kasviproteiinituotanto tarvitsee rinnalleen kotieläintuotantoa tai muita tapoja hyödyntää elintarviketeollisuuteen kelpaamatonta satoa ja sivuvirtoja. Rehupuolella proteiinikasvien tuotannon kasvu nostaisi merkittävästi täydennysvalkuaisen kotimaista tarjontaa.
Aikaisemmat tutkimukset (esim. ScenoProt) ovat osoittaneet, että ruokavaliossa eläinproteiini lähteiden osittainen korvaaminen kasviperäisillä johtaa ruokavalion rasvojen laadun paranemiseen ja kuidun saannin lisääntymiseen. Ruokavalio, jossa proteiinista puolet on kasviperäistä ja puolet eläinperäistä, ilmastovaikutus on keskimäärin noin 20 % pienempi kuin nykyisestä keskivertoruokavaliosta. Tätä ruokavaliota noudattamalla suomalaisilta pelloilta saadaan riittävästi kasviproteiineja terveelliseen ja ilmastoystävälliseen ruokavalioon.
Yhteistyötä ja innovaatioita kasviproteiiniketjun kehittämiseen
Selvityksen mukaan kannattava kasviproteiinien arvoketju vaatisi nykyiseen verrattuna kaksinkertaisen tuotannon. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan toimijoiden yhteistyötä ja monipuolinen tuotantokokonaisuus, joka tukee tuottajien mahdollisuutta sopeutua kysyntätilanteisiin ja tarjoaa kuluttajille vaihtoehtoja.
Keskeistä on toimintojen sijainnin optimointi, eli viljellään oikeat kasvit oikeassa paikassa ja parhaassa mahdollisessa viljelykierrossa, maaperän pitkäjännitteinen hoito sekä ravinteiden kierron sulkeminen. Lisäksi palkokasvien laajamittainen viljely hyödyntää biologista typensidontaa ja vähentää ruuantuotannon ympäristöpäästöjä sekä riippuvuutta fossiilienergialla tuotetuista typpilannoitteista.
Kuluttajien hyvä vastaanotto tuotteille, reseptit, puolivalmisteet ja alueelliset yhteistyöverkostot luovat mahdollisuuksia alan kehittymiselle. Kehitettävää löytyy runsaasti: esimerkiksi ketjun toimijoiden osaamista tulisi kehittää, tarvitaan toimia tukemaan innovaatioita ja lisää yhteistyötä toimijoiden välille.
Kasviproteiinien kulutus tarvitsee ennen kaikkea kannustavan ruokaympäristön, joka vaatii toimia niin julkisilta ruokapalveluilta kuin kaupalta ja teollisuudelta. Kasviproteiinien arvoketjujen kehittämiselle on tärkeää luoda omat pitkän aikavälin tavoitteet ja sisällyttää ne osaksi pitkän aikavälin ruokastrategiaa.
Valttejamme Suomessa ovat esimerkiksi tuotantoympäristön puhtaus, vesivarat, kesäajan pitkät päivät ja viljelykasvierikoisuudet sekä luontoperäiset raaka-aineemme. Myös vuodenaikavaihtelumme vaikuttaa positiivisesti raaka-aineen laatuun, kuten kasvien ja marjojen aromikkuuteen ja proteiinin ominaisuuksiin. Osaammeko me kuitenkaan hyödyntää täysimääräisesti näitä valttejamme ja markkinoida niitä tai tuotteitamme kansainvälisesti? Tässä meillä on ehkä vielä parannettavaa ja laajempi yhteistyö tässäkin voisi olla paikallaan.
Kirjoittaja
Johtava tutkija Anne Pihlanto, Luonnonvarakeskus