Kestävät julkiset hankinnat

Hankintapäätöksillä on merkittävä vaikutus tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksiin. Kaikkien Suomen julkisten hankintojen arvo on noin 35 miljardia euroa vuodessa. Tämä vastaa noin 20 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Hankinnoista 75 prosenttia tehdään kuntasektorilla. Hankintojen vastuullisella kohdistamisella on valtava vaikutus yhteiskuntaamme ja sen tulevaisuuteen.

© Kai Widell / Syke

Kestävissä hankinnoissa toteutuvat kestävän kehityksen kolme keskeistä teemaa: ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja taloudellinen vastuu. Kestävän hankinnan ympäristötavoitteissa ja -kriteereissä tärkeässä osassa ovat materiaali- ja energiatehokkuus. Hankintojen keskeiset ympäristötavoitteet liittyvät esimerkiksi uusiutuvaan energiaan (sähkö ja lämpö) ja vähähiilisyyteen. Ilmastonäkökohtien ohella kiinnitetään huomiota uusiutuviin ja kierrätettäviin materiaalivalintoihin, haitallisten aineiden poissulkemiseen, jätteen määrän vähentämiseen ja materiaalien kiertoon.

Innovatiivisella hankinnalla julkiset varat ohjataan vastuullisesti tuotettuihin palveluihin, tuotteisiin tai urakoihin uudella, innovatiivisella tavalla. Hankinnan kohteena on uusi tai selvästi parannettu tuote tai palvelu, joka ei vielä ole laajasti käytössä. Innovatiivinen julkinen hankinta voi olla esimerkiksi uuteen teknologiaan perustuva tuote, uudenlainen palvelujen toteutustapa tai uusia ratkaisuja sisältävä rakennusurakka. Innovatiivisilla hankinnoilla tuetaan samalla esimerkiksi cleantech-alan työllisyyttä ja näkyvyyttä kotimaassa, mikä on usein edellytys viennille.

Rakentaminen, korjausrakentaminen ja purkutyöt

Rakentaminen on julkisen sektorin merkittävin investointikohde, sillä sen volyymi vuositasolla on yli 5 miljardia euroa. Tästä valtaosa on kuntien ja kuntayhtymien hankintoja. Rakentamisessa keskeisiä tavoitteita ovat materiaali- ja energiatehokkuus sekä uusiutuvan energian hyödyntäminen. Lisäksi tavoitteena on terveellinen sisäilma, kestävästi toimiva ympäristö sekä luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Energiatehokkuuden parantamisen myötä korostuvat yhä vahvemmin materiaalivalintojen ympäristövaikutukset. Myös rakennustyömaiden ilmastopäästöjä ja vaihtoehtoisia menetelmiä on tärkeää ottaa huomioon.

Liikenne

Liikenteeseen ja liikkumiseen liittyvät hankinnat ja investoinnit ovat noin neljä miljardia euroa vuodessa. Tästä noin puolet liittyy liikenneväylien rakentamiseen, ylläpitoon ja kunnossapitoon. Liikennevirastolla ja ELY-keskuksilla on keskeinen rooli näissä hankinnoissa. Joukkoliikenteen kilpailutukset ovat pääosin kaupunkien tekemiä hankintoja, jotka on kilpailutettu joko liikennöintisopimuksilla yksityisille palveluntuottajille tai tuotetaan kaupunkien omana palveluna. Myös valtaosa tuetuista kuljetuspalveluista kilpailutetaan julkisina hankintoina.

Ruokapalvelut ja elintarvikkeet

Ruoka- ja elintarvikehankintoja tehdään kaikilla hallinnonaloilla ja laitoksissa, valtaosa kouluissa ja päiväkodeissa, ikäihmisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluissa sekä sairaaloissa. Elintarvikkeiden valmistukseen ja säilyttämiseen voidaan hankkia vähiten ympäristöä kuormittavia ja energiatehokkaita laitteita. Luomumerkki sekä ruokalistan sesonginmukainen suunnittelu ohjaavat vastuulliseen ja ilmaston kannalta järkevään elintarviketuotantoon.

Kylmä-, ilmastointi- ja sammutuslaitteet sekä lämpöpumput

Kylmä-, ilmastointi- ja sammutuslaitteiden sekä lämpöpumppujen osalta ympäristöongelmia aiheuttavat ennen muuta laitteistoissa käytettävien kaasujen suorat päästöt, jotka johtuvat kaasujen vuotamisesta ilmakehään. Myös välillisillä päästöillä, jotka aiheutuvat laitteiden energiankulutuksesta, on merkitystä. Kuitenkin hankintojen kestävyyttä arvioitaessa ensisijainen painoarvo on asetettu mahdollisimman alhaisen ilmaston lämmityspotentiaalin (GWP) omaavan kylmäaineen suosimiseen, esimerkkinä luonnolliset kylmäaineet ja hiilivedyt (HC) sekä HFO-aineet ja niitä käyttävät laitteet.

Puhdistusaineet, siivous- ja puhdistuspalvelut

Elintarviketeollisuuden puhdistusaineet ovat ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita, joita käytetään elintarviketeollisuudessa ja suurkeittiöissä. Joutsenmerkki voidaan myöntää siivousyritykselle, joka tarjoaa asiakkailleen ympäristöystävällistä siivouspalvelua. Joutsenmerkki voidaan myöntää perinteisten puhdistusaineiden lisäksi myös puhdistusvahoille sekä terassin- ja julkisivunpuhdistusaineille.

Tukea hankintoihin

Kestäviin julkisiin hankintoihin saa apua ja tukea monista organisaatioista ja palveluista. Alla on listattu niistä tärkeimpiä.

KEINO-osaamiskeskus

KEINO-osaamiskeskus tukee ja auttaa julkisia hankkijoita kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen kehittämisessä. Osaamisen kehittämisen ytimessä on hankintakeino.fi- neuvontapalvelu. KEINO tarjoaa myös käytännönläheistä yksittäisiä hankintoja koskevaa neuvontaa osoitteessa palvelu@hankintakeino.fi

Green Deal

Julkisten hankintojen Green Deal on uusi tapa vapaaehtoisin sopimuksin sitouttaa julkiset hankintayksiköt hallitusohjelman bio‐ ja kiertotalouden sekä energia‐ ja ilmastostrategian tavoitteiden saavuttamiseen ja markkinoiden kehittämiseen. 

Motivan hankintapalvelu

Motivan hankintapalvelu tarjoaa tukea julkisiin hankintoihin. Se tuottaa hankintakriteereitä ja ohjeita sekä neuvoo ja konsultoi.

Joutsenmerkki

Joutsenmerkki on Pohjoismaiden ympäristömerkki, joka huomioi tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset ja ohjaa kestäviin valintoihin. Pohjoismainen ympäristömerkintä on laatinut kriteerit noin 60 eri tuoteryhmälle. Joutsenmerkittyjä tuotteita ja palveluja on Suomessa yli 10 000.

Canemure-hankkeen asiantuntijaverkosto

Canemure-hankkeen asiantuntijaverkosto tarjoaa tukea kestäviin julkisiin hankintoihin. 

Lisätietoa

  • Kehitysinsinööri Jarmo Linjama, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 16.9.2019 klo 13.24, päivitetty 6.4.2023 klo 13.03
  • Tulosta sivu