Hyppää sisältöön

Energiatehokkuussopimukseen liittymisen seurantaa tehostetaan – Hinku-verkostosta erottaminen mahdollista

Uutinen 4.11.2021 klo 16.31

Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon kuuluvien ja siihen liittyvien kuntien kriteerien toteutumiseen kiinnitetään jatkossa tarkemmin huomiota. Jos nykyinen Hinku-kunta ei ole vuoden 2022 loppuun mennessä liittynyt kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS), kunta erotetaan Hinku-verkostosta. Uusilla kunnilla on vuosi aikaa ottaa KETS-käyttöön.

Jatkossa Hinku-kuntien on huolehdittava siitä, että kaikki Hinku-kriteerit on täytettävä samoissa aikatauluissa. Suomen ympäristökeskus Syke seuraa jatkossa Hinku-kriteerien täyttymistä kunnille osoitetuilla kyselyillä ja mahdollisilla suorilla yhteydenotoilla.

Kriteerien noudattamisen velvoittavuudesta päätettiin Hinku-johtoryhmässä keskiviikkona 3.11.2021. Kokoukseen osallistui noin 70 kuntien, ministeriöiden ja sidosryhmien edustajaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Syken pääjohtaja Leif Schulman.

Johtoryhmä käsitteli Hinku-laskennan päästöhyvitysmenettelyjä. Johtoryhmä hyväksyi hiilidioksidin sitomis- ja varastointiteknologioiden (CCS) käytön mukaan hyvityslaskentaan, koska toimenpiteet ovat aina lisäisiä.

CCS-laitoksen osalta päästöhyvitys lasketaan omistajakunnalle omistusosuuteen perustuvan tuotanto-osuuden mukaisesti, kun laitos sijaistee oman paikkakunnan ulkopuolella. Laitoksen sijaintikunnan päästöhyvitykseksi lasketaan päästövähennysmäärä, jota eivät muut kunnat ole omistusosuuksiensa kautta varanneet.

Hiilidioksidin hyödyntämisteknologioiden (CCU) käyttö hyväksytään mukaan hyvityslaskentaan siltä osin kuin siinä saadaan nettohiilidioksidipäästöjä pois ilmakehästä. Tämä määrä voidaan katsoa lisäiseksi ja sen hyvityskäyttöön sovelletaan samoja omistamis- ja sijaintipaikkasääntöjä kuin CCS:n yhteydessä.

Kokoukseen tuotu esitys bioenergian käsittelystä päästöhyvityslaskennassa herätti runsasta keskustelua. Ehdotus päätettiin siirtää käsiteltäväksi siten, että tuodaan päätettäväksi myöhemmin johtoryhmälle sähköpostimenettelyllä. Lisäksi liikennepolttoaineiden valmistukseen liittyvä hyvityskäytäntö tuodaan seuraavaan Hinku-johtoryhmän kokoukseen.

Kokouksessa päätettiin myös jatkaa Hinku-tekopalkinnon myöntämistä. Palkinnon jakamiseen liittyviä tehtäviä jaetaan Hinku-kuntien ja -maakuntien yhdyshenkilölle sekä Syken Hinku-tiimille.

Kokouksessa kuultiin myös esitys maakuntien ilmastotiekartoista tehdystä selvityksestä ja keskusteltiin lyhyesti kompensaatiokäytäntöjen tilanteesta Suomessa.

Hinku-johtoryhmän 3.11.2021 kokouksen esitysmateriaali


  • Tulosta sivu