Uutinen 12.4.2022 klo 10.54
Uudenmaan liiton artikkeli 8.4.2022
Uudenmaan ilmastotyön tahti kiihtyy -webinaarissa pohdittiin, miten vuoteen 2030 kiristynyt maakunnan hiilineutraaliustavoite voidaan saavuttaa. Keskiviikkona 6.4. järjestetyssä webinaarissa kuultiin Uudenmaan ilmastotyön etenemisestä ja etsittiin malleja ilmastotyön edelleen vauhdittamiseen. Tilaisuudessa esillä olivat myös Canemure-hankkeessa tehdyt uusimaalaiset ilmastotoimet.
– Maakuntavaltuusto kiristi hiilineutraaliustavoitetta Uusimaa-ohjelman hyväksymisen yhteydessä viime joulukuussa. Uusimaa-ohjelman muut kärkitavoitteet ovat tutkimus- ja kehittämismenojen ja työllisyysasteen nostaminen. Ne linkittyvät voimakkaasti myös ilmastotavoitteeseen, sanoi aluekehitysjohtaja Juha Eskelinen.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari totesi videotervehdyksessään kriisin Euroopassa osoittaneen, että vihreän siirtymän vauhdittaminen on entistä tärkeämpää paitsi ilmastokriisin että turvallisuuspolitiikan näkökulmasta
– Kunnat ja maakunnat ovat isossa ratkaisijan roolissa ilmastotyössä. Kannustankin kaikkia teitä miettimään, miten tämä mahdollisuus voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ilmaston, työllisyyden ja talouden kannalta, Kari sanoi videotervehdyksessä.