Lauttasaari-Seura ry: Kohti hiilineutraaleja kaupunginosia

Lauttasaari-Seura ry_uusi kuva 2023
© Google My Maps

Lauttasaari-Seuran osahankkeen tavoitteena on selvittää ja vähentää kahden helsinkiläisen kaupunginosan rakennusten ja yksityisliikenteen päästöjä. Lisäksi hankkeessa kehitetään keinoja tavoittaa alueiden asukkaita ja saada kannustettua muita kaupunginosia mukaan ilmastotyöhön.

Rakennusten hiilipäästöt näkyviksi kartan avulla

Hankkeen aikana selvitetään lauttasaarelaisten ja maunulalaisten rakennusten toteutuneita hiilipäästöjä. Tietoja taloyhtiöiden energiankulutuksesta ja energiaremonteista kerätään suoraan taloyhtiöiden hallituksilta sekä isännöitsijätoimistojen, avoimien tietokantojen ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n tietokantojen kautta.

Kerättyjen tietojen perusteella lasketaan jokaiselle tiedot jakaneelle taloyhtiölle mahdollisimman tarkka hiilipäästölukema toteutuneen lämmityksen, sähkönkulutuksen ja vedenkulutuksen pohjalta. Ensimmäisten taloyhtiöiden osalta laskenta on valmistunut lokakuussa 2023.

Rakennusten päästöt havainnollistetaan asukkaille Google My Maps kartan avulla. Kartalta asukkaat voivat itsenäisesti tarkastella ja vertailla oman taloyhtiönsä hiilipäästöjä muihin taloyhtiöihin verrattuna. Hankeryhmä välittää asukkaille tietoa taloyhtiön energiatehokkuuden parantamisesta viestinnän ja tapahtumien kautta.

Kohti vähäpäästöistä liikennettä

Hankkeen aikana selvitetään Lauttasaaren ja Maunulan asukkaiden yksityisliikenteen päästöt yhteistyössä Traficomin kanssa. Tavoitteena on lisätä asukkaiden tietoisuutta omien valintojen merkityksestä ja kannustaa heitä valitsemaan vähäpäästöisiä liikennemuotoja arjessaan.

Hankeryhmä tiedottaa ja vaikuttaa asukkaiden liikennetottumuksiin ensisijaisesti viestinnän ja tapahtumien kautta. Järjestämme muun muassa Lauttasaaren autottoman päivän ja keräämme asukkailta tietoa kevyen liikenteen haasteista karttasovelluksen avulla. Osahankkeen toimenpiteiden myötä Lauttasaaren ja Maunulan yksityisliikenteen päästöjen odotetaan vähenevän 10 prosenttia.

Asukkaat aktiivisina ympäristövaikuttajina

Hiilineutraalit kaupunginosat -osahanke on syntynyt asukkaiden aktiivisuuden ansiosta. Lauttasaari-Seuran Hiilineutraali Lauttasaari 2030 -projektiryhmä on tehnyt vuodesta 2020 lähtien vapaaehtoisvoimin töitä ilmasto- ja ympäristöasioiden edistämiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. Myös Maunulassa on tehty viime vuosina aktiivisesti töitä ilmastoasioiden eteen. Lauttasaari-Seura ja Maunula-Seura näkevät asukkaat aktiivisina vaikuttajina, jotka ovat kiinnostuneita oman asuinalueensa ja ympäristönsä kehittämisestä.

Hiilineutraali Lauttasaari 2030 -hanke toteutti vuonna 2021 ilmastokyselyn Lauttasaaren asukkaille, jossa selvitettiin lauttasaarelaisten suhtautumista mm. sähkön ja lämmön säästämiseen, liikkumiseen, kierrätykseen ja ilmastonmuutokseen. Canemure-hankkeen aikana toteutetaan seurantakysely, jonka pohjalta näemme, miten asukkaiden suhtautuminen kyseisiin asioihin on muuttunut vuoteen 2021 verrattuna.

Hankkeen aikana alueiden asukkaille viestitään säännöllisesti sen etenemisestä ja tuloksista. Hankeryhmä julkaisee tietoa muun muassa Lauttasaari-lehdessä, Maunulan Sanomissa, kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Tuloksia esitellään lisäksi Lauttasaari-Seuran tulevissa ilmastoseminaareissa ja mahdollisissa muissa tapahtumissa. Hankeryhmä toimittaa tietoa hankkeen etenemisestä Helka ry:lle, jonka kautta ilmastoaktiivisuuden toivotaan laajentuvan Helsingin muihin kaupunginosiin.

Osahankkeesta odotettavat tulokset

  1. Ainakin 10 prosenttia Lauttasaaren ja Maunulan rakennuksista raportoi energiankulutustietonsa hankkeelle sen aikana.
  2. Yksityisliikenteen päästöt vähenevät 10 prosenttia hankkeen aikana Lauttasaaressa ja Maunulassa.
  3. Hankkeen toimenpiteiden myötä hiilidioksidipäästöt vähenevät yhteensä 1000 tCO₂e hankkeen aikana ja kaksi vuotta sen päättymisen jälkeen.

Aikataulu

10/2022‒10/2024

Lisätietoja

Hankekoordinaattori Elisa Julin, puh. 050 479 7551, canemure@lauttasaari.fi

Lue lisää hankkeesta Hiilineutraali Lauttasaari -sivustolla (hiilineutraalilauttasaari.fi)

Julkaistu 9.6.2023 klo 9.12, päivitetty 19.10.2023 klo 17.07

  • Tulosta sivu