Mahnalan ympäristökoulu kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 1.10.2018 klo 9.00

Lokakuu 2018

Mahnalan koulun Hinku-palkitseminen
Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius, Mahnalan koulun rehtori Annukka Alppi ja Hinku-hankkeen vastuujohtaja Jyri Seppälä, SYKE. © Kimmo Levänen

Hämeenkyrön kunnassa sijaitseva Mahnalan ympäristökoulu on valittu lokakuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi kokonaisvaltaisesta ja vaikuttavasta ilmastopositiivisesta toiminnastaan. Uusiutuvan energian hyödyntämisen ja energiatehokkuuden edistämisen lisäksi koulu on panostanut kestävän kehityksen mukaiseen ympäristökasvatukseen jo 1990-luvun alusta asti.

Ilmastopositiivisuus mukana kaikessa toiminnassa

Mahnalan koulurakennus lämpiää pelleteillä. Vähähiiliset sähköratkaisut toteutetaan energiatehokkaalla LED-valaistuksella sekä katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla, joita on kaiken kaikkiaan 100 neliötä.

Mahnalan koulu edistää uusimman Opetussuunnitelman kestäviä tavoitteita esimerkillisellä tavalla. Ympäristökoulun toiminnan perustana ovat muun muassa maaseutulähtöisyys, yhteisöllisyys, kestävä arki sekä maailmankansalaisuus. Opetukseen kuuluvat keskeisesti esimerkiksi luontokasvatus, erilaiset ympäristöprojektit ja tutustumisretket sekä luomu- ja lähiruoka. Koulu on saavuttanut myös kansainvälistä näkyvyyttä hyvänä esimerkkinä suomalaisesta koulutuksesta sekä muualla Euroopassa että Kanadassa ja Australiassa.

Mahnalan ympäristökoulu laajentui vuosien 2016 - 2018 aikana toteutetun rakennushankkeen myötä 240-paikkaiseksi. Lähes seitsemän miljoonan euron hankkeelle myönnettiin Kuntarahoituksen vihreää rahoitusta, jota ohjataan selkeitä ja mittavia ympäristölle hyödyllisiä vaikutuksia synnyttäville investointihankkeille.

Paikalliset yritykset toteuttivat rakennushankkeen ja koulun sähkötyöt.

Hämeenkyrön kunta panostaa laajasti ilmastotyöhön

Hämeenkyrö on panostanut koulutuskokonaisuutensa ilmastokelpoisuuteen kokonaisvaltaisesti. Kunnan kouluverkon vanhennuttua alkoi laajamittainen kiinteistöjen saneeraus. Mahnalan koulun lisäksi Monitoimikeskus ja Heinijärven koulu ovat vähentäneet päästöjään hyödyntämällä aurinkovoimaa, ja Sasky-koulutuskuntayhtymän ammattikorkeakouluun hankittiin vastikään täyssähköauto opetuskäyttöön. Ympäristöasiat ovat jo päiväkodista lähtien mukana opetussuunnitelmassa.

”Hämeenkyrön kunnan tavoitteena on ollut toteuttaa palveluverkkouudistus, jossa epätaloudellisista ja energiatehottomista kiinteistöistä päästään eroon. Tavoitteena on suppeampi mutta kustannustehokas palveluverkko, joka tarjoaa kaikille lapsille tasa-arvoiset ja nykyaikaiset oppimisympäristöt varhaiskasvatus mukaan lukien. Mahnalan koulun nyt valmistuttua voimme nähdä tämän tavoitteen onnistuneen erittäin hyvin”, toteaa kunnanjohtaja Antero Alenius.

Hämeenkyrö liittyi kaupunginvaltuuston päätöksellä mukaan Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon maaliskuussa 2017. Hinku-verkoston päätavoitteena on hiilineutraalisuus, eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä.


  • Tulosta sivu