Haminan kaupunki kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 1.3.2018 klo 9.00

Maaliskuu 2018

Hamina kk hinkuteko 556
Kuvassa: Ympärisöpäällikkö Tapio Glumoff Haminan kaupungista, Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio Suomen ympäristökeskuksesta, kaupunkikehitysjohtaja Matti Filppu Haminan kaupungista, projektijohtaja Oskari Marttila Valoremontti Oy:stä ja toimitusjohtaja Sami Santalahti Valoremontti Oy:stä.

Haminan kaupunki on valittu maaliskuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi. Palkinto jaetaan tunnustuksena esimerkillisestä aktiivisuudesta päästöjen vähentämisessä. Haminan kaupunki vaihtoi Ruissalon liikuntahallin vanhan loisteputkivalaistuksen LED-tekniikkaan syksyllä 2017. Ennen investointia valaistus kulutti sähköä 82 000 kilowattituntia vuodessa. Uuden valaistuksen arvioidaan kuluttavan lähes 80 prosenttia vähemmän sähköä, jolloin vuosikulutus olisi 17 200 kilowattituntia.

Valaistuksen uudistaminen oli osa Ruissalon liikuntahallin suurremonttia. Haminan kaupungin tilapalvelupäällikkö Juha Tiitta ja sähkötyönjohtaja Tommi Saarainen ovat tyytyväisiä lopputulokseen, sillä korjaukset onnistuivat ja ensimmäiset palautteet käyttäjiltä ovat olleet positiivisia. ”Valaistus on tasainen, häikäisemätön ja helposti ohjattavissa tarpeen mukaiseksi”, Saarainen sanoo.

LED-valaisimien arvioitu käyttöikä on noin 50 000 tuntia eli normaalikäytöllä reilusti yli kymmenen vuotta. Investoinnin takaisinmaksuaika on lyhyt, noin neljä vuotta. Uusi valaistus on jaettu kolmeen lohkoon, joihin on ohjelmoitu kaksi eri valaistustasoa. Järkevällä sijoittelulla valaisimien määrä pystyttiin vähentämään puoleen alkuperäisestä. Käyttäjät voivat itse säätää valaistusta tarpeen mukaan liikuntasalin puolella.

Haminassa toimenpiteen toteutti kiinteistöjen valaistuksen uusimiseen erikoistunut yritys Valoremontti Oy. Uusi valaistuksenohjausjärjestelmä toimitettiin tilaajalle avaimet käteen -periaatteella. Valoremontti Oy:n toimitusjohtaja Sami Santalahden mukaan kuntasektorilla on laajalti valaistuksen uusimistarpeita Ruissalon liikuntahallia vastaavissa tiloissa. Hyväksi koettua mallia voisi monistaa ja toteuttaa useiden kuntien yhteishankintana. Kilpailutus ja kilpailukriteerien sorvaaminen ovat usein selviä pullonkauloja. ”Pelkkä hinta ei saisi ratkaista hankintoja, vaan myös energiatehokkuutta, laatua, luotettavuutta ja hyvää palvelukonseptia tulisi painottaa arvioinneissa – kuntasektorillakin”, Santalahti kiteyttää.

"Kaikkien, jotka voivat vaikuttaa kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja joiden hallinnoimissa kiinteistöissä on vanhaa ja energiaa tuhlailevaa tekniikkaa, kannattaa ottaa palkitusta Haminasta mallia. Toimenpide on edullinen, taloudellisesti hyvin kannattava, erittäin helppo ja nopea toteuttaa ja sillä on valtavat monistusmahdollisuudet erilaisissa kiinteistöissä ympäri Suomea", sanoo Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio.


  • Tulosta sivu