Lappeenrannan kaupunki kuukauden päästövähentäjä

Uutinen 18.2.2019 klo 9.59

Tammikuu 2018

LPR 556
Kuvassa Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva sekä Hinku-tiimin vetäjä Pasi Tainio

Lappeenrannan kaupunki on valittu tammikuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi kaupungin omistamien autojen käytön tehostamisesta ja liikenteen päästöjen vähentämisestä. Kaupunki vuokraa autojaan kaikkien halukkaiden käyttöön virka-ajan ulkopuolella. Kevään aikana otetaan käyttöön neljä uutta sähköautoa, jotka ovat myös vuokrattavissa yhteiskäyttöpalvelun kautta.

Kaupungin esimerkin myötä myös yksityiset ovat laittaneet ajoneuvojaan yhteiskäyttöpalveluun vuokrattaviksi. Keskimäärin henkilöauto on käytössä vain neljä prosenttia elinkaarestaan. Muun ajan auto seisoo paikallaan käyttämättömänä. Perheiden kakkosautoilla luvut ovat vielä huonommat.

Tarjoamalla omia autojaan kaupunkilaisten käyttöön kaupunki mahdollistaa osalle asukkaista mahdollisuuden kakkosautosta luopumiseen. Lappeenrannan tavoitteena on, että kaupungissa olisi vuoteen 2020 mennessä yhteensä 150 yhteiskäyttöautoa.

Henkilöautojen määrän vähentämisellä pyritään parantamaan joukkoliikenteen ja erilaisten kimppakyytivaihtoehtojen toimintaedellytyksiä. Vanhimpien autojen poistuessa katukuvasta jäljelle jää aiempaa vähemmän autoja, joiden käyttöaste nousee. Jäljelle jäävät autot ovat edellistä mallisukupolvea vähäpäästöisempiä. Kehittyneemmän teknologian ansiosta liikenteen kokonaispäästöt vähenevät, vaikka liikennesuorite ei vähene. Autojen käyttöasteen noustessa aiempaa pienempi autokanta uudistuu nopeammin ja vähäpäästöisemmillä malleilla.

Lappeenrannan tavoitteena on myös edistää biokaasuautoilua. Lappeenrannan kaupunkikonserni korvaa osan ajoneuvoistaan vähäpäästöisillä kaasuautoilla, joihin Gasum Oy toimittaa biokaasua.
Hinku-raati arvostaa Lappeenrannan linjausta hankkia tulevaisuudessa kaupungin käyttöön pääosin uusiutuvalla energialla käyviä autoja eli kaasu- ja sähköautoja. Autohankinnat tehdään pääsääntöisesti pitkäaikaisina vuokra- eli leasing-sopimuksina.

Hinku-raati kannustaa kaikkia muitakin kunta- ja kaupunkikonserneja tekemään rohkeita päätöksiä liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Kunnilla on esimerkiksi mahdollisuus tulla mukaan Suomen suurimpaan sähkö- ja kaasuautojen yhteishankintaan.


  • Tulosta sivu