Kuntien ilmastosuunnitelmissa kannattaa pitää rima korkealla

Uutinen 28.9.2023 klo 16.28

Päijät-Hämeen liiton Maarit Virtanen auttaa kuntia ilmastosuunnitelmien teossa. Uuden hallituksen päätös perua suunnitelmien velvoittavuus ei poista kuntien tarvetta ja motivaatiota reagoida ilmastonmuutokseen.

“Ilmastoasiat vaativat usein muistuttamista ja esillä pitämistä. Koitan olla kysymässä oikeissa kohdissa kunnilta, miten ilmastovaikutukset voisi huomioida,” kertoo Maarit Virtanen.

Virtasen mukaan hänen roolinsa on toimia muistuttelijana kuntien suuntaan. Maarit Virtanen työskentelee energia- ja ilmastoasiantuntijana Päijät-Hämeen liitossa ja on ollut melkein alusta lähtien mukana Canemure-hankkeessa aluekoordinaattorina.

Virtanen on koordinoinut Päijät-Hämeen ilmastotiekartan valmistelua. Tänä syksynä hän aloittaa seitsemän päijäthämäläisen kunnan kanssa ilmastosuunnitelmien laatimisen. Kunnat ovat osa laajempaa kuntien joukkoa, jotka hakivat ja saivat ympäristöministeriöltä rahallista tukea ilmastosuunnitelmien valmisteluun. Valmiit suunnitelmat hyväksytään kuntien valtuustoissa vuoden 2025 maaliskuuhun mennessä.

Kunnat etsivät uusia toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi

Ilmastosuunnitelmassa kunta nimeää toimenpiteet, joilla se sitoutuu suitsimaan päästöjään. Virtasen mukaan moni kunta on jo pystynyt tekemään niin sanotut helpot ja isot toimenpiteet. Jatkossa päästövähennykset voivat muodostua useasta pienemmästä teosta. Kunta voi esimerkiksi pyrkiä mahdollistamaan kuntalaisilleen kestävän elämäntavan.

“Kunta ei voi yksin taklata kaikkia päästöjä. Kunta koostuu kuntalaisista, jotka tekevät arjessaan erilaisia valintoja. Osa kunnista viestii kestävistä valinnoista asukkailleen, mutta tätä voisi tehdä myös useamman kunnan yhteistyöllä.”

Usein ilmastosuunnitelmiin nimetään toimenpiteeksi jonkin jo olemassa olevan asian parantaminen. Virtanen kannustaa kuntia tarttumaan myös täysin uusiin toimiin ja määrittelemään tarkasti, miten valitut toimenpiteet näkyvät käytännössä.

“Sanotaan vaikka, että kunta valitsee toimenpiteeksi kestävän liikkumisen edistämisen. Onko toimenpiteellä oikeasti merkitystä käytännön tasolla vai jääkö vain sanahelinäksi? Miten kestävän liikkumisen edistäminen näkyy päätöksenteossa ja valintatilanteissa?”

Ilmastosuunnitelmista tehdään lakimuutoksella taas vapaaehtoisia

Maaliskuussa 2023 astui voimaan ilmastolain muutos, jonka myötä lakiin sisällytettiin kunnille velvollisuus laatia ilmastosuunnitelmat. Pääministeri Petteri Orpon kesäkuussa julkaistussa hallitusohjelmassa todettiin, että kunnille vastikään asetettu velvollisuus perutaan lakimuutoksella.

Ilmastosuunnitelmien velvoittavuuden peruuntuminen on Virtasen mukaan harmi erityisesti pienten kuntien kannalta. Velvoittavuus olisi tarkoittanut sitä, että kunnat olisivat saaneet jatkossakin tukea ilmastosuunnitelmien valmisteluun ja päivittämiseen. Virtasen mukaan lakimuutos ei kuitenkaan vaikuta kuntien tahtotilaan.

“En ole kuullut toistaiseksi keneltäkään kommenttia, että ilmastosuunnitelmista oltaisiin pakittamassa. Kunnissa ymmärretään, että ilmastonmuutokseen täytyy reagoida.”

Myös seitsemän päijäthämäläistä kuntaa aikoo yhä laatia ilmastosuunnitelmansa. Virtanen sanoo yleisesti toivovansa, että kuntien ilmastosuunnitelmien tavoitteissa uskalletaan asettaa rima korkealle. Tarpeeksi kunnianhimoinen tavoite kirittää toimenpiteitä. Vaikka kunta ei saavuttaisi hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä, on sitä tavoiteltaessa saatu aikaan paljon hyvää.

Hiilineutraalisuomi_ilmastosuunnitelmat_Maarit Virtanen_puolikuva_uutinen_20230928
Maarit Virtanen työskentelee Päijät-Hämeen liitossa energia- ja ilmastoasiantuntijana ja projektipäällikkönä. Virtanen vaihtaa mielellään ideoita ja ajatuksia kuntien ilmastotyöstä kiinnostuneiden toimijoiden kanssa. © Maarit Virtanen

Lisätietoa aiheesta

 


  • Tulosta sivu