Hinku-kevätpäivässä ideoitiin hankkeita yhdessä

Uutinen 29.4.2021 klo 10.16
© Pexels

Hinku-verkoston kevätpäivä järjestettiin tiistaina 27.4.2021 webinaarina. Tilaisuudessa oli mukana yli 120 osallistujaa eri puolelta Suomea. Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti isännöi tilaisuutta ja aamupäivän puheenjohtajana toimi kaupungin ympäristökoordinaattori Aino Kulonen.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen avasi päivän kannustavalla puheenvuorolla ja Kestävä Lahti -säätiön toimitusjohtaja Milla Bruneau välitti Euroopan ympäristöpääkaupungin terveiset kertomalla juhlavuoden taustoista ja tapahtumista. Tämän jälkeen uudet Hinku-kunnat Lumijoki, Vantaa, Puolanka, Posio ja Paltamo esittäytyivät.

Ilmastotyön uudet rahoitusmahdollisuudet käyttöön

Kevätpäivän keskeisenä teemana oli ilmastohankkeet ja -rahoitus. Monessa kunnassa pandemia on luonut haasteita ilmastotyön rahoittamiseen. Tulevaisuudessa ilmastotyötä tukeva elvytysraha tulee vauhdittamaan vähähiilisyyden rakennemuutosta ja luomaan samalla tarvittavaa osaamista kasvaville markkinoille.

”Uuden rahoituksen saaminen ei onnistu ilman satsauksia – yhteistyöllä on helpompi toimia rahoituksen saamiseksi”, Hinku-verkoston vetäjä, professori Jyri Seppälä kiteytti.

Päivän aikana kuultiin useita esityksiä erilaisista ilmastohankkeista. Johtaja Tomi Tura LADEC Oystä esitteli Lahden seudun yritysyhteistyötä. Suunnittelija Venla Riekkinen SYKEstä kertoi REIVI-hankkeen opeista ja koosti yritysyhteistyön esimerkkejä Hinku-kunnista. Vantaalta hankesuunnittelupäällikkö Ifa Kytösaho kuvasi kaupungin rakennuksiin ja digitalisaatioon liittyviä pilotteja. Erityisasiantuntija Janne Pesu esitteli ratkaisuja ja ideoita niin ikään rakentamisen ja digitalisaation saralla.

Hankesuunnittelu vauhtiin

Iltapäivän osuudessa puheenjohtajana toimi erikoistutkija Laura Saikku SYKEstä. Tutkimusinsinööri Teemu Ulvi SYKEstä kertoi osallistujille kuntien ja maakuntien yhteistyömahdollisuuksista ilmastoaiheiden ympärillä.

Osallistujat ideoivat työryhmissä hankeaihioita liittyen kuntien ja elinkeinoelämän yhteistyöhön, liikkumiseen, rakennuksiin ja digitalisaatioon, uusiutuvaan energiaan sekä maa- ja metsätalouteen. Jatkossa työpajoissa nousseita ideoita tullaan edistämään niin, että niistä rakentuisi uusia ilmastotyötä vauhdittavia yhteistyöhankkeita.

Päivän esitykset


  • Tulosta sivu