Porvoossa ilmastokasvatus on hyvällä mallilla – Kevätkummun koulun oppilaat toimivat ilmastoinspiraationa muille kuntalaisille

Uutinen 28.5.2020 klo 13.32
Kevätkummun koululaiset opiskelevat opettaja Heli Päivärinteen johdolla ilmastotekoja. © Sami Heiskanen

Porvoossa Kevätkummun koulussa oppilaat ovat ottaneet ekoteot osaksi arkea ja saaneet Canemure-hankkeen yhteydessä myös roolin kaupungin ilmastolähettiläinä. Osana hanketta kuvattu, kiitosta niittänyt oppilaiden tähdittämä Ilmastoteot-video näyttää, kuinka koulussa pidetään huolta sähkönkulutuksesta jätteiden lajitteluun ja opitaan ilmastonmuutoksen globaaleista vaikutuksista.

”Oppilaiden kautta vaikuttaminen on erittäin tärkeää, sillä he voivat jatkaa ilmastotyötä myös kotona”, sanoo Canemure-hankkeen Porvoon projektipäällikkö Matti Lehtovaara.

Tuleva sukupolvi kasvaa tietoisena omasta roolistaan maapallon hyvinvoinnille

Kevätkummun koulussa ilmasto otetaan huomioon opetussuunnitelmassa ensimmäisestä luokasta lähtien, ja jokaiselle vuodelle on valittu oma ekoteemansa. Ekaluokkalaiset keskittyvät veden säästämiseen juomapulloja käyttämällä ja oikean käsienpesutekniikan opettelemalla. Toisella luokalla oppilaat oppivat sähkön- ja energiansäästöstä, kolmoset puolestaan tutustuvat kompostin toimintaan ja ruokajätteeseen. He punnitsevat jakson ajan keittiöhenkilökunnan kanssa hävikkiruuan määrän.

Alakoulun viimeisinä vuosina koululaiset keskittyvät jätteiden lajitteluun, kierrätykseen, sähkönkulutuksen seuraamiseen, kulutustottumuksiin sekä ilmastonmuutoksen ja hiilijalanjäljen ymmärtämiseen laajemmin globaalissa mittakaavassa. Ilmastotekojen suorittamista seurataan muun muassa Ekotapapassin avulla. Ekotapapassi palkittiin vuonna 2018 Sitran Kuntien kiinnostavimmat kiertotalousteot -kilpailussa. Ekotapapassin käyttö on levinnyt Suomen lisäksi myös ulkomaille.

Kevätkummun kouluun saapunut palaute on ollut positiivista ja innostunutta. ”Moni on kommentoinut, että käytössämme olevien ilmastotekojen tulisi olla pakollisia kaikissa Suomen kouluissa ja ne tulisi sisällyttää opetussuunnitelmaan. Tulevien sukupolvien kasvattaminen tietoiseksi omista vaikuttamisen mahdollisuuksistaan maapallomme hyvinvointiin tuntuu erittäin tärkeältä ja palkitsevalta”, sanoo Heli Päivärinne, Kevätkummun koulun opettaja ja ilmastotekokampanjan vetäjä.

Kevätkummun koulussa ilmastoteoista on tullut lapsille tärkeä osa arkea. ”Näistä asioista koetaan hienolla tavalla myös ylpeyttä, vaikka eivät kaikki lapset ymmärräkään, miten eri tavoin ilmastoasioihin saatetaan panostaa muissa kouluissa tai työpaikoissa. Uusien oppilaiden hämmästelyt esimerkiksi lajitteluastioista herättävät toisinaan lapset ja itsenikin ajattelemaan sitä, kuinka onnekas olen, että voin työskennellä työyhteisössä, jossa näihin asioihin oikeasti panostetaan ja sitoudutaan”, kiittelee Päivärinne.

Palkittua Ilmastoteot-videota tähdittävät koululaiset

Canemure-hankkeen yhteydessä Kevätkummun koulussa toteutettiin oppilaiden tähdittämä video, jossa kuvataan eri luokkien ilmastotekoja. Video voitti Planin ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n järjestämän koulujen ilmastotekokilpailun, jonka palkintona oppilaille järjestettiin koululla helmikuussa Konserttikeskuksen Suomirock-konsertti.

Porvoon onnistuneita käytäntöjä pyritään tulevaisuudessa soveltamaan muualle kaupunkiin, ja myöhemmin ehkä jopa kansallisella tasolla. ”Kilpailuvoittojen lisäksi merkittävin saavutuksemme on ollut tiedon välittäminen muille ja toimintamallimme leviäminen. Ekotapapassi tavoittaa joka vuosi satoja viidesluokkalaisia ja heidän perheitään Porvoossa sekä muissa kaupungeissa”, Päivärinne kommentoi.

Kevätkummun koulun ilmastoteot

Koulun oppilaat esittelevät vuosikursseittain toteutettavat ekoteot.

”Unelmien Porvoo 2030” on hiilineutraali

Oppilaiden ilmastotekojen lisäksi Canemuren Porvoon osahankkeessa on tarkoitus pienentää kaupungin kiinteistöjen energiankulutusta uuden teknologian avulla. Hankkeen yhteistyökouluihin on myös suunnitteilla tv-näytöt, joista oppilaat näkevät, kuinka paljon energiaa on säästynyt tai vaikkapa sen, kuinka paljon energiasta on tuotettu aurinkopaneelien avulla.

Ilmastoteot ovat tärkeä osa Porvoon kaupungin ”Unelmien Porvoo 2030” -kaupunkistrategiaa, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. ”Porvoon näkyvyys ja imago ilmastoystävällisenä kaupunkina on myös osittain kasvanut ilmastotekojemme saavuttaman julkisuuden ansioista”, kertoo Päivärinne. Kaupungissa myös useissa muissa kouluissa on ryhdytty määrätietoisiin ilmastotoimiin.

Hankkeen keskeisiä tavoitteita koululaisten, ja heidän kauttaan muiden kuntalaisten ilmastotyöhön kannustamisen lisäksi ovat energian kulutuksen vähentäminen ja uusiutuvan energian käytön optimointi digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen.

Toimissa ollaan jo hyvässä vauhdissa. Porvoossa kaupungin kiinteistöjen käyttämä energia on tällä hetkellä lähes päästötöntä, ja myös kiertotalous on otettu tärkeäksi osaksi kaupunkistrategiaa. Alustavat suunnitelmat hankkeessa tutkittavien kaupungin kiinteistöjen energiaremonteista on tehty, ja seuraavaksi tutkimuskohteissa ovat alkamassa konkreettiset talotekniikkainvestoinnit.

”Ensimmäisessä vaiheessa hanketta kokeillaan mitkä energiansäästöteknologiat ovat järkeviä ja tuottavia, ja sen jälkeen parhaista käytännöistä ja teknologioista valitaan kakkosvaiheeseen toimivimmat, joita sovelletaan ensin Porvoon kaupungissa, ja sen jälkeen toivottavasti muuallakin Suomessa, mahdollisesti jopa kansainvälisestikin”, Lehtovaara kuvailee.

Lue lisää

Lisätietoja

  • Canemure Porvoon osahankkeen projektipäällikkö, Matti Lehtovaara, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 


  • Tulosta sivu