Kaupunkilaiset kokeilevat Lahdessa liikenteen päästökauppaa

Uutinen 9.12.2019 klo 16.51
Talvipyöräilyä Lahdessa. © Visit Lahti -kuvapankki / Lassi Häkkinen

Lahtelaiset ovat päässeet tänä syksynä testaamaan henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa ensimmäisenä kaupunkina maailmassa. Päästökauppaa käydään mobiilisovelluksella, joka perustuu liikkumismuodon tunnistukseen.

”Ajatus liikenteen henkilökohtaisesta päästökaupasta lähti LUT-yliopiston kestävyystieteen tutkimusryhmän ja Lahden kaupungin välisestä yhteistyöstä. Hanke kehittää Lahden kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmaa ja päästökauppasovelluksen lisäksi rakennamme hankkeessa esimerkiksi sujuvan ja turvallisen, hyvien suunnitteluohjeisen mukainen pyörätien”, sanoo projektipäällikkö Anna Huttunen Lahden kaupungilta.

Lahden henkilökohtaisen päästökaupan kokeilu on tiettävästi ainutlaatuinen maailmanlaajuisesti. Aihetta on tutkittu muun muassa Isossa-Britanniassa ja Australian Norfolkin saarella, mutta käytännön sovellusta ei näissä hankkeissa ole tehty.

Älypuhellinsovellus tunnistaa, millä kulkuvälineellä liikut

Kokeilusta haluttiin tehdä käyttäjille mahdollisimman helppoa. Älypuhelimeen ladattava ohjelma tunnistaa sijainnin ja kiihtyvyyden perusteella käyttäjän eri liikkumismuodot, kuten bussin, junan, metron, henkilöauton, kävelyn ja pyöräilyn. Sovellus laskee liikkumisen perusteella hiilidoksidipäästöt ja niiden hinnan. Puhelin kulkee aina mukana, joten se on erityisen helppo väline mitata liikkumista.

Jokaiselle käyttäjälle määritellään kokeilun alussa päästöbudjetin koko, jossa huomioidaan muun muassa asuinpaikka. Jos käyttäjä esimerkiksi asuu kaukana keskustasta huonojen joukkoliikenneyhteyksien päässä, hän saa käyttöönsä suuremman päästöbudjetin.

”Päästökaupassa ei liiku todellinen raha, tässä vaiheessa haluamme vain palkita kaupunkilaisia kestävästä liikkumisesta. Sovelluksessa on markkinapaikka, josta voi lunastaa päästövähennyksistä kertyneellä virtuaalirahalla kaupungin palveluita kuten uimahallilippuja. Mukana on myös paikallisia yrityksiä, jotka tarjoavat alennuksia kestävistä palveluistaan”, kertoo Huttunen.

Ohjelma laskee liikennemuotojen koko elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt. Päästöjen laskenta on optimoitu Lahden alueelle, joten siinä huomioidaan kaupungin liikennemuotojen erityispiirteet, kuten esimerkiksi bussien keskimääräinen täyttöaste ja energian lähteet.

Omat ilmastovaikutukset näkyviksi

”Päästökauppakokeilu lisää asukkaiden tietoisuutta ilmastoon vaikuttavista liikennevalinnoista konkreettisella tavalla. Sovellus näyttää, milloin ylität päästöbudjettisi ja kulutat liikaa. Tällä on mielestäni suuri opetuksellinen arvo. Kaupunkilaiset pääsevät mukaan ilmastonmuutoksen hillinnän toimiin ja näkevät, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa valinnoillaan”, pohtii Huttunen.

Joukkoliikennepäällikkö Katja Suhonen on osallistunut liikenteen päästökauppasovelluksen kokeiluun. ”Lähdin kiinnostuneena kokeilemaan miten sovellus toimii, ja miten sen käyttö vaikuttaa omaan liikkumiseeni”, Suhonen kertoo.

”Sovellus tunnistaa eri kulkumuodot yllättävän hyvin ja siitä näkee selkeästi erilaisten matkojen hiilidioksidipäästöt. Liikkumisvalintoihini sovelluksen käyttö ei ainakaan toistaiseksi ole kovinkaan paljon vaikuttanut, sillä liikun jo muutenkin melko kestävästi enkä omista autoa. Olen kuitenkin huomannut, että aina kun kuljen autolla, tiedostan sen aiempaa selvemmin”, Suhonen jatkaa.

Päästökauppa auttaa liikennejärjestelmien suunnittelussa

Päästökaupan testisovelluksella on jo noin 300 käyttäjää, joiden liikkumisesta saatavaa dataa analysoidaan LUT-yliopistossa. Tarkoituksena on selvittää henkilökohtaisen päästökaupan toimivuutta ja logiikkaa – miten päästöyksikön hinta muodostuu, miten ihmiset tienaavat päästövähennyksillä ja mitkä asiat motivoivat liikkumistapojen muutoksiin. Tietoa käytetään myös liikenteen palvelujen ja järjestelmien kehittämiseen.

”Jatkossa sovellusta voisi kehittää niin, että päästöjään voisi kompensoida oikealla rahalla, ainakin vapaaehtoisesti. Palvelua voisi laajentaa liikkumisesta myös muille elämänalueille kuten ruokavalintoihin tai muuhun kuluttamiseen. Tämä vaatisi toki sovelluksen teknistä kehittämistä”, pohtii Huttunen.

Syksyn testivaiheen jälkeen päästökauppaa on tarkoitus jatkaa osana kaupungin ilmastotoimia. Tavoitteena on ratkoa testivaiheen teknisiä ongelmia ja tehdä sovelluksen isompi lanseeraus keväällä 2020.

”Henkilökohtainen liikenteen päästökauppa on nähty kaupungissa hyvänä ja tärkeänä avauksena. Haluamme kertoa myös muille kaupungeille, miten kokeilumme on toiminut ja levittää ideaa laajemmalle. Suurin anti on ollut se, että kokeilussa mukana olleet kaupunkilaiset kertoivat alkaneensa pohtia enemmän omaa liikkumistaan ja sen vaikutuksia”, summaa Huttunen.

CitiCAP-hankkeessa testataan asukkaiden henkilökohtaista liikkumisen päästökauppaa, rakennetaan uusi malli kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmaan, luodaan kevyt liikkumisen tietoalusta sekä rakennetaan älykäs pyörätie. Hanketta toteuttavat Lahden kaupunki, Lappeenrannan ja Lahden teknillinen yliopisto (LUT), Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden seudun kehitys LADEC sekä viisi yritystä: Mattersoft, Moprim, Infotripla, Good Sign ja Future Dialog. Hanke rahoitetaan pääosin EU:n Urban Innovative Actions -ohjelmasta, ja se jatkuu vuoden 2020 loppuun asti.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

  • Projektipäällikkö Anna Huttunen, Lahden kaupunki, puh. 044 482 6176, anna.huttunen@lahti.fi
  • Joukkoliikennepäällikkö Katja Suhonen, Lahden kaupunki, puh. 044 416 4658, katja.suhonen@lahti.fi

  • Tulosta sivu