Uudistunut Ilmastodieetti.fi-laskuri auttaa hiilijalanjäljen pienentämisessä

Uutinen 9.4.2019 klo 12.40
© SYKE

Suomen ympäristökeskuksen uudistunut Ilmastodieetti.fi-laskuri ohjaa entistä selkeämmin konkreettisiin tekoihin oman hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Laskuri on saanut uuden ilmeen ja on käytettävissä nyt myös mobiililaitteilla.

Ilmastodieetti.fi on työkalu, jolla jokainen voi laskea henkilökohtaisen hiilijalanjäljen, eli asumisesta, liikkumisesta, ruoasta ja muiden tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Uudistettu laskuri antaa aiempaa enemmän omien vastausten perusteella valikoituja vinkkejä siihen, miten hiilijalanjälkeä voi konkreettisilla, pienillä ja suurilla, teoilla pienentää.

”llmastodieetti lisää myös tietoisuutta siitä, miten arkinen kulutuksemme ja siihen liittyvät isot valinnat, kuten asunto ja liikennevälineen valinta, linkittyvät ilmastokysymyksiin. Vaikka laskuri keskittyy henkilökohtaiseen hiilijalanjälkeen, pitäisi tuloksia tarkastella myös siitä näkökulmasta, miten ympäröivä yhteiskunta voisi tehdä muutoksista helpompia”, tutkija Marja Salo Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Kansalaiset eivät ole yksin vastuussa hiilijalanjäljen pienentämisestä. Laskurin käyttäjien kannattaakin nostaa esille niitä asioita, jotka estävät heidän arjessaan ilmastotekojen toteuttamista.

”Jos kansalaisten on hankalaa ja kallista tehdä ilmastotekoja, tulisi valtion ja kuntien vaikuttaa verotuksella, tuotenormeilla, julkisilla palveluilla ja kaavoituksella niin, että ilmastoystävällinen elämä olisi mahdollista. Myös yritysten tulisi osallistua ja tarjota entistä ympäristöystävällisempiä tuotteita ja ilmastotekoja helpottavia palveluita”, kehittämispäällikkö Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Ilmastodieetti entistä paremmin saavutettavissa

Ilmastodieetti.fi-laskuria on nyt entistä helpompi käyttää. Laskuri on saanut uuden, selkeän ilmeen. Lisäksi laskurissa on uusi käyttöliittymä, joka toimii myös mobiililaitteilla. Esimerkiksi kouluissa käytetään paljon tablettitietokoneita, joten sujuva käyttö mobiilisti on tärkeää.

Laskurin ensimmäinen versio julkaistiin yhteistyössä YLEn kanssa keväällä 2010 Ilmastodieetit-ohjelmasarjan yhteydessä ja yhteistyössä Hiilineutraalit kunnat (Hinku) -hankkeen kanssa. Laskentaa ja sen dokumentaatiota on ajantasaistettu ja täydennetty hankerahoituksella vuosina 2013, 2016, 2017 ja 2019. Nyt toteutettua päivitystä on rahoittanut ympäristöministeriö.
 

Lisää aiheesta:

Lisätietoa:

Tutkija Marja Salo, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 823, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kehittämispäällikkö Ari Nissinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 457, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


  • Tulosta sivu