Hyppää sisältöön

Kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalu kunnille

Kunnat ja maakunnat ovat asettaneet itselleen haastavia päästövähennystavoitteita, joiden saavuttamiseksi tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä. Suomen ympäristökeskus SYKE on toteuttanut ALas-laskentajärjestelmään perustuvan skenaariotyökalun (ALasSken), jolla voidaan muodostaa kuntien päästöskenaarioita perustuen kunkin kunnan nykyhetken päästötilanteeseen sekä erilaisiin päästöihin vaikuttaviin tekijöihin ja toimenpiteisiin.

Työkalulla voidaan arvioida, minkälaisia muutoksia tiettyihin päästövähennystavoitteisiin pääseminen vaatii eri sektoreilla. Työkalun suunnittelun keskeisenä lähtökohtana on ollut, että sen käyttö tukee alueellisten ilmastotiekarttojen vaikutusarviointia.

Laskentaperiaatteeet 

Laskentaperiaatteiltaan työkalu on yhteensopiva kasvihuonekaasupäästöjen laskentajärjestelmän kanssa. Työkalun kuntakohtaisia lähtöaineistoja päivitetään vuosittain, jolloin myös perusskenaarion laskentaoletukset arvioidaan käytettävissä olevan uuden tiedon pohjalta uudelleen.

ALasSken 1.0 sisältää ALas-laskentajärjestelmän mukaiset päästösektorit, joista rakennusten energiankulutukseen liittyvien sektoreiden ja tieliikenteen päästöjen tarkastelu on yksityiskohtaisinta. Tulevissa versioissa myös muiden sektoreiden toimenpidevalikoimaa tarkennetaan.

Menetelmäkuvaus

Skenaariotyökalun menetelmäkuvaukseen sisältyvät perusskenaarion lähtökohtien ja keskeisten oletusten määrittelyt sektoreittain. Menetelmäkuvaus sisältää esimerkkejä, jotka on laskettu valtaosin jaksolle 2018–2030, mutta suunnittelutyökalu on käytettävissä niin, että perusskenaarion mukainen kehitys voidaan laskea vapaasti valittavalle tavoitevuodelle vuoteen 2050 saakka. Kehityksen katsotaan tällöin olevan pääosin lineaarista, tai joiltain osin kiihtyvää tai hidastuvaa, mikäli aineistoista löytyy tälle perusteita.

Menetelmäkuvauksessa avataan myös tavoiteskenaarioiden laskentaperusteet. Lisäksi annetaan esimerkkejä perusskenaariota enemmän päästöjä vähentävistä kehityspoluista ja niihin tarvittavista ilmastotoimenpiteistä.

Lisätietoa

  • Laskenta: erikoistutkija Santtu Karhinen, SYKE, santtu.karhinen@syke.fi
  • Käyttö: tutkija Teemu Helonheimo, SYKE, teemu.helonheimo@syke.fi
  • Työkalun tekninen toteutus: erityisasiantuntija Janne Pesu, SYKE, janne.pesu@syke.fi 
Julkaistu 26.4.2021 klo 10.54, päivitetty 23.4.2021 klo 15.36
  • Tulosta sivu