Hyppää sisältöön

Tukea kuntien taloyhtiöiden ilmastotyöhön energialaskureilla

Uutinen 22.9.2020 klo 14.15
© Kai Widell / SYKE

Canemure-hankkeessa kehitetyt eri energiajärjestelmien kannattavuuslaskurit tukevat taloyhtiöiden ja pientaloasujien ilmastotyötä ja siihen liittyvää päätöksentekoa. Käyttäjä voi arvioida laskurien avulla energiajärjestelmien kannattavuutta, elinkaarikustannuksia sekä vaikutuksia hiilidioksidipäästöihin.

”Laskurit kannattaa ottaa käyttöön, kun kiinteistökohteeseen on suunnitteilla energiaremontti, vesikattoremontti tai linjasaneeraus. Nämä ovat otollisia hetkiä suunnitella esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmän asennusta katolle tai pohtia nykyisen lämmitysjärjestelmän elinikää”, muistuttaa suunnittelija Miika Rummukainen Suomen ympäristökeskuksesta.

Laskureja voi hyödyntää aurinkosähkövoimaloille sekä lämpöpumppuratkaisuille kuten maalämpö- ja ilmavesilämpöjärjestelmien arviointiin. Näistä energiajärjestelmistä on nykyisellään parhaiten saatavilla tietoja eri toteutusvaihtoehdoista ja niille on arvioitavissa hintatasoja.

Kuntien lisäksi myös pientaloasukkaat voivat arvioida laskurien avulla energiajärjestelmien vaihtoehtoja. Laskurit soveltuvat erityisesti öljylämmitteisille taloille, jotka voivat saada tukea lämmitystavan vaihtoon.

Laskureilla laaja käyttäjäkunta

Kannattavuuslaskureilla on tähän mennessä laskettu useita kohteita. Mukana on ollut pientaloja, jotka on rakennettu eri vuosikymmeninä sekä kuntakohteita, kuten kouluja, päiväkoteja ja monitoimitaloja sekä kerros- ja rivitaloyhtiöitä.

Kannattavuuslaskelmissa energiajärjestelmien investointien summat ovat vaihdelleet 6000 – 30 0000 euron välillä ja hiilidioksidipäästöjen vähennykset ovat olleet 400 – 45 000 kgCO2 vuodessa.

”On ollut hienoa nähdä, että näinä poikkeuksellisinakin aikoina kiinnostus energiaremontteihin ja päästöjen vähentämiseen erilaisissa kiinteistökohteissa on suurta. Kymmenistä kunnista on myös pyydetty tarkentavia laskelmia jo tehdyille suunnitelmille”, summaa Rummukainen.

”Tulevaisuudessa meidän on tarkoitus parantaa edelleen laskurien käytettävyyttä, laajentaa uusiutuvan energian järjestelmien tukea sekä selvittää laskurien tarjoamista myös ruotsinkielisinä.”

Aurinkosähköjärjestelmät taloyhtiöille entistä kannattavammiksi

Vuoden 2021 alusta alkaen taloyhtiöiden aurinkovoimalat voivat tuottaa sähköä asukkaidensa käyttöön ilman siirtomaksuja ja sähköveroa. Muutoksen mahdollistaa vuoden vaihteessa voimaan astuva lakimuutos.

”Lakimuutoksen myötä aurinkoenergian kannattavuus taloyhtiöille paranee merkittävästi. Tähän muutokseen valmistautuessa voimme arvioida jo nyt aurinkosähköjärjestelmien kannattavuuksia myös hyvityslaskentamallilla. Näin laskelmat toimivat tulevien suunnitelmien lähtökohtina”, sanoo Rummukainen.

”Energiajärjestelmien remontit ovat useiden vuosikymmenien mittaisia ratkaisuja, joten suunnitelmat on hyvä tehdä riittävällä tarkkuudella.”

Tutustu laskureihin

Kannattavuuslaskurit on kehitetty alun alkaen FinSolar-hankkeessa Aalto-yliopiston toimesta pääasiassa energia-alan asiantuntijoille. Canemure-hankkeessa laskureita on laajennettu ja kehitetty niin, että mukana on useampi uusiutuvan energian ratkaisu, ja että laskureita pystyvät hyödyntämään myös kuntien, taloyhtiöiden ja kotitalouksien edustajat. Jatkokehityksessä on panostettu uusiin ominaisuuksiin, kuten elinkaarikustannuksiin ja vaikutuksiin hiilidioksidipäästöihin.

Lisätietoa

  • Suunnittelija Miika Rummukainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, miika.rummukainen@ymparisto.fi

  • Tulosta sivu