Hyppää sisältöön

Partiolaiset kulkevat hiilineutraaliutta kohti 65 000 aktiivisen jäsenen voimin

Uutinen 11.1.2021 klo 11.12
Partio
©  Atte Kesti

Suomen Partiolaiset pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Taustalla on lasten ja nuorten kasvava huoli ilmastonmuutoksesta sekä partion halu tarjota heille konkreettisia keinoja vaikuttaa.

”Ilmastokeskustelun kiihtyminen herätti partiossa ajatuksen, että voisimme tehdä asian eteen enemmän, vaikka ympäristönsuojelu onkin jo kiinteä osa arvojamme”, kertoo Kestävä kehitys partiossa -työryhmän Mikko Jalo. Hänen mukaansa partiolla on suuri vaikutus yhteiskuntaan. ”Joka viides suomalainen on joskus ollut tai on partiolainen, joten tavoitamme paljon ihmisiä.”

Nuorten rooli on muutoksessa erityisen tärkeä. ”Olemme Suomen suurin nuorisojärjestö ja samalla kasvattajajärjestö, jossa noin 65 000 jäsentämme järjestävät toimintaa nuorilta nuorille”, korostaa Kestävä kehitys partiossa -työryhmän jäsen Meeri Näppilä. Partio on monelle konkreettinen keino vaikuttaa yhteiskuntaan. ”Siksi myös partion on näytettävä hyvää esimerkkiä jäsenistölleen.”

Pieni hiilijalanjälki, iso hiilikädenjälki

Partio 2

Hiilineutraaliustavoitteeseen pyritään pienentämällä toiminnan hiilijalanjälkeä niin viikkotapaamisissa kuin leirillä ja retkillä. Uusi strategia 2021–2026 tukee tavoitetta. ”Strategiamme ohjaa partiolaisia toimimaan aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille taidot muuttaa maailmaa”, Jalo kiteyttää.

Partio ei pyri ainoastaan pienentämään hiilijalanjälkeään, vaan myös kasvattamaan hiilikädenjälkeään esimerkiksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta. ”Jos jäsenistömme sitoutuu tavoitteisiin arjessaan, vaikutus näkyy suomalaisissa perheissä samaan tapaan kuin silloin, kun kartonginkierrätys yleistyi Suomessa suurelta osin partiolaisten avulla”, Näppilä sanoo.

Yksi käytännön teoista on yhdessä WWF:n kanssa kehitetty Kestävästi partiossa -tunnus. Se on tarjolla kaikille 750 partiolippukunnalle, jotka vastaavat paikallistoiminnasta. ”Tunnuksen saadakseen lippukunnan on täytettävä tiettyjä vaatimuksia, kuten suosittava kasvispainotteista ruokavaliota tapahtumissa tai tehtävä pitkäikäisiä, kestäviä varustehankintoja”, Jalo kertoo.

Partiolaisen päästöt ovat pienemmät leirillä kuin kotona

Partiolippukunnat kuuluvat 10 partiopiiriin, joista jokaiseen valitaan hiilineutraaliustavoitteita edistävä vastuuhenkilö tai -ryhmä. Toiminnan tueksi piiritoimistoille laaditaan vuoden 2021 alussa uusi tapahtumaohje, joka auttaa järjestämään kestävän tapahtuman kohta kohdalta.

”Ohje on tarpeen, koska partiotapahtumien hiilijalanjälki muodostuu aika erilaisista asioista kuin vaikkapa musiikkifestivaalin. Leireillämme esimerkiksi majoitutaan yleensä teltoissa eikä käytetä sähköä”, Näppilä sanoo. ”Partiolaisen päästöt ovatkin pienemmät partioleirillä kuin kotona!”

Partio on laskenut muutaman suurtapahtumansa hiilijalanjäljen Helsingin yliopiston järjestöille suunnatulla hiilijalanjälkilaskurilla. ”Suurimmat päästöt aiheutuvat kulkemisesta ja ruokailuista”, Jalo sanoo. Jatkossa tapahtumiin ohjataankin saapumaan entistä enemmän julkisilla tai kimppakyydeillä. ”Pyrimme myös vähentämään ruokailuissa hävikkiä ja valitsemaan raaka-aineet ja tuotantotavat kestävästi.”

Partiolaiset hyödyntävät asiantuntija-apua

Partiossa aletaan nyt järjestää koulutuksia, joissa työntekijöitä ja vapaaehtoisia opastetaan ilmastonmuutoksen hillintään. ”Marraskuussa järjestettiin jo partiolaisten ensimmäinen kaikille avoin vastuullisuuskoulutus”, Jalo sanoo.

Seuraavaksi päivitetään myös partio-ohjelmaa, joka sisältää kaikki retkillä ja leireillä tehtävät asiat aina ensiaputaitojen opettelusta laavun rakentamiseen. ”Kaikki lippukuntamme seuraavat partio-ohjelmaa, ja siksi sen ympäristökasvatussisällöt käydään ensi vuonna läpi WWF:n kanssa.”

Myös hiilineutraaliussuunnitelman laatimisessa partiolaiset ovat hyödyntäneet asiantuntija-apua. ”Jo ennen suunnitelman tekoa kartoitimme Suomen ympäristökeskuksen Hinku-asiantuntijoiden näkemyksiä ja saimme heiltä arvokkaita kommentteja suunnitelmaluonnokseen”, Jalo sanoo.

Tutustu tarkemmin partiolaisten hiilineutraaliussuunnitelmaan:


  • Tulosta sivu