Paimio on uusin Hinku-kunta

Uutinen 1.10.2019 klo 9.06
Paimion Lämpökeskus Oy:n voimalaitos. © Paimion kaupunki

Paimio on lähes 11 000 asukkaan kaupunki viljavassa Varsinais-Suomessa, Paimionjoen varrella. Paimio liittyi syyskuussa Hiilineutraalien kuntien (Hinku) verkostoon. Kaupunki on toteuttanut jo merkittäviä uusiutuvan energian hankkeita.

”Meillä Paimiossa on jo pitkään tehty määrätietoista työtä ilmastoasioiden eteen ja samalla on herännyt ajatus Hinku-verkostoon liittymisestä. Haluamme jatkaa ilmastotyötä nyt yhdessä muiden Hinku-kuntien kanssa”, sanoo Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki.

Kolme isoa uusiutuvan energian askelta

Paimion kaupungissa on investoitu pitkäjänteisesti energian tuottamiseksi uusiutuvilla.

”Kaukolämpölaitoksen pääkattilan polttoaineeksi on jo viime vuosikymmenellä vaihdettu metsä- ja puuhake. Lisäksi joitakin vuosia sitten investoimme kokonaan uuteen pellettikattilaan, joka nyt toimii varalaitoksena. Tämä tarkoittaa, että fossiilisen polttoaineen käyttö on enää pari prosenttia vuositasolla. Lisäksi uusimme voimalaitoksen savukaasupesurit, jotka ottavat myös lämpöä talteen”, kertoo Jussinmäki.

Toinen askel uusiutuvien saralla on aurinkovoima. Kaupungintalon yhteydessä olevan kirjaston katolle on jo asennettu aurinkopaneelit, ja työ jatkuu tulevina vuosina investointiohjelman mukaisesti muiden kaupungin kiinteistöjen osalta.

Kolmas ”energialoikka” tehdään tuulivoiman avulla, sillä Paimioon ja Saloon on kaavoitettu yhteinen tuulivoimapuisto yhteensä yhdeksälle voimalalle, näistä 7 sijaitsee Paimiossa.

Ilmastoteot osa ympäristönsuojelun kokonaisuutta

”Ajattelemme ilmasto- ja ympäristötyötä kokonaisuutena. Näen esimerkiksi vesiensuojelun linkittyvän ilmastotekoihin. Saaristomereen laskeva Paimionjoki virtaa kaupunkimme halki ja sen varrella on paljon maataloutta. Vesiensuojelun eteen tehdään jo paljon työtä, ja uusin askel on biokaasuvoimalan rakentaminen. Voimala tulee hyödyntämään lantaa ja vihermassoja biopolttoaineiden lähteenä ja vähentää ilmastopäästöjen ohella näin myös ravinnevalumia vesistöihin”, Jussinmäki kertoo.

Biovoimalan sijainti Turku-Helsinki-moottoritien liittymässä mahdollistaa biopolttoaineen tankkauksen siellä, missä polttoaineelle on suuri tarve. Biokaasulaitos tulee toimimaan alueella veturiyrityksenä, jonka odotetaan tuovan paikalle myös muita kiertotaloutta hyödyntäviä yrityksiä.

Hinku-verkosto on vuonna 2008 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto, joka kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. Hinku-foorumi jakaa tietoa ilmastonmuutoksen hillinnän parhaista käytännöistä, tukee kuntien ilmastotyötä sekä luo kysyntää ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille. Hinku-foorumia vetää Suomen ympäristökeskus SYKE.

Lisätietoa:

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki
puh. 02 474 5300, jari.jussinmaki@paimio.fi

Hinku-verkoston valtakunnallinen vetäjä, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus
puh. 029 525 1629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


  • Tulosta sivu