Rakentajia ohjataan ilmastovaikutusten vähentämiseen asuntomessuilla Lohjalla

Uutinen 27.6.2019 klo 11.21
Lohjan asuntomessualue rakennuspaikka
Lohjan asuntomessualue nousee Hiidensalmen alueelle. © Lohjan kaupunki

Kodin rakentajat tekevät rakennushankkeen alusta alkaen monia isoja ratkaisuja, jotka vaikuttavat tulevien asumiskustannusten lisäksi rakennusten koko elinkaaren aikaisiin kasvihuonekaasupäästöihin.

Asuntomessut järjestetään vuonna 2021 Lohjalla Hiidensalmessa. Uudelle asuinalueelle on laadittu kahdet asemakaavamääräyksiä avaavat rakentamistapaohjeet – toiset pientalorakentajille, toiset kerros- ja rivitalorakentajille.

Ohjeiden keskeisenä tavoitteena on antaa rakentajille ja tuleville asukkaille käytännön keinoja vähentää tehokkaasti asuinrakentamisen ilmastovaikutuksia. Hiidensalmeen tavoitellaan myös ilmastonäkökulmasta hyviä koteja.

”Uskomme, että Hiidensalmen tulevat rakentajat haluavat ottaa ilmastonäkökohdat huomioon uusia koteja rakentaessaan. Haluamme rakentamistapaohjeilla helpottaa laajan teeman hahmottamista ja ohjeistaa, millaisiin seikkoihin olisi tärkeää kiinnittää huomiota jo rakennushankkeen alkumetreillä, jotta vähäpäästöisen talon rakentaminen onnistuisi kustannustehokkaasti", kertoo Lohjan kaupungin projektityöntekijä Jenna Kotilehto rakentamistapaohjeiden ilmastotavoitteista.

Vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä on ilmastoystävällisen talon sydän

Hyvän talon suunnittelu ja rakentaminen on aina vaativa hanke, jossa ammattitaitoisen työn merkitys korostuu. Näin on myös silloin, kun halutaan vähentää rakentamisen ja asumisen kasvihuonekaasupäästöjä.

"Hyvällä suunnittelulla on täysin mahdollista rakentaa myös erittäin ilmastoystävällinen koti kustannustehokkaasti ja asumisen laadusta tinkimättä", Asuntomessut Lohjalla 2021 projektipäällikkö Mirka Härkönen toteaa.

"Rakennuksen ilmastovaikutusten kannalta keskeistä on vähäpäästöisen päälämmitysjärjestelmän valinta”, korostaa tutkija Paula Sankelo Suomen ympäristökeskuksesta.

Asuntomessualueella maalämpö ei ole mahdollinen, mutta sähkölämmityksen sijasta voidaan pientalon päälämmitysratkaisuna käyttää esimerkiksi ilma-vesilämpöpumppua tai poistoilmalämpöpumppua. Lämmitystä voidaan täydentää esimerkiksi aurinkokeräimillä ja energiatehokkaalla tulisijalla.

Kerros- ja rivitalot liitetään Hiidensalmessa kaukolämpöverkkoon. Jäteveden lämmön talteenottoa, poistoilman lämmön talteenottoa, aurinkolämmön hyödyntämistä ja energiatehokkaita lämpöpumppuratkaisuja suositellaan kaukolämmön rinnalle kiinteistön ja käyttöveden lämmitykseen.

Rakennusten ilmastovaikutusten pienentämiseksi kaikille tonteille suositellaan lisäksi A-energialuokituksen tavoittelua, ympäristön uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä, vähäpäästöisten ja hiiltä sitovien rakennusmateriaalien käyttöä sekä mahdollisimman tilatehokkaan rakennuksen suunnittelua.

”Myös rakentamisen aikainen päästöjen vähentäminen ja materiaalihukan minimointi on tärkeää, sillä näin saavutetaan päästösäästöjä jo lyhyellä aikavälillä”, Sankelo toteaa.

"Toivomme näkevämme Hiidensalmessa taloja, joissa on onnistuttu yhdistämään vähäpäästöinen lämmitysjärjestelmä, rakennuksen hyvä energiatehokkuus, uusiutuvan energian hyödyntäminen ja elinkaariajattelu", summaa Kotilehto.

Havainnekuva Lohjan asuntomessut
Havainnekuva Lohjan asuntomessualueen korttelista. © UKI Arkkitehdit Oy

Sähköautojen latauspisteitä ja laadukkaita pyöräpaikkoja

Rakennuksen suunnitteluvaiheessa on olennaista kiinnittää huomiota myös tulevien asukkaiden liikkumistapoihin.

"Sähköisen liikenteen yleistymiseen on hyvä varautua jo suunnitteluvaiheessa. Tämä on tärkeää varsinkin taloyhtiöissä, jottei sähköautojen latauspisteiden lisääminen muodostu ongelmaksi tulevaisuudessa", muistuttaa Härkönen.

Myös laadukkaiden pyöräily-yhteyksien ja pyöräpaikkojen merkitystä korostetaan Hiidensalmessa, jossa pyöräilyn ja kävelyn toivotaan muodostuvan asukkaiden pääasiallisiksi kulkumuodoiksi ja osaksi pidempiä matkaketjuja.

"Pyörille tarvitaan riittävä määrä turvallisia, säältä suojattuja ja tilavia säilytyspaikkoja, joista on vaivatonta lähteä liikenteeseen ja joissa sähköpyörien latauskin onnistuu", Kotilehto kiteyttää.

Asuntomessualue osana valtakunnallista ilmastohanketta

Lohjan kaupunki pääsi vuoden 2018 lopulla mukaan valtakunnalliseen Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (CANEMURE) -hankkeeseen vuoden 2021 asuntomessuihin kytkeytyvällä osahankkeella.

Lohjan osahankkeessa tavoitteena on vähentää rakentamisen, asumisen ja liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä uudella Hiidensalmen asuinalueella.

"On erittäin hienoa, että Hinku-kaupunki Lohja sai hankkeen EU-rahoituksen myötä lisäresursseja alueiden käytön ja rakentamisen ilmastovaikutusten tarkasteluun", iloitsee Lohjan kaupungin palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki.

"Olennaista on, että hankkeessa kertyvää tietoa voimme hyödyntää muillakin uusilla asuinalueilla", toteaa projektijohtaja Härkönen.

"Canemure-hankkeen erityispiirteenä on levittää hyvien toimenpiteiden käyttöönottoa laajasti koko Suomessa. Asuntomessujen kautta näille hyville käytännöille saadaan paljon näkyvyyttä”, kertoo hankkeen vetäjä, erikoistutkija Laura Saikku Suomen Ympäristökeskuksesta.

Kuusivuotisen hankkeen tavoitteena on muun muassa lisätä rakennusten energiatehokkuutta sekä edistää älykästä vähähiilistä liikkumista, kestävää kaupunkisuunnittelua ja hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa.

”Lohjan osahanke toteuttaakin hyvin useita hankkeen tavoitteita”, Saikku toteaa.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

  • CANEMURE-hanke Lohjalla, projektityöntekijä Jenna Kotilehto. Lohjan kaupunki, jenna.kotilehto@lohja.fi, puh. 044 368 4488
  • Asuntomessut Lohjalla 2021, projektipäällikkö Mirka Härkönen, Lohjan kaupunki,  mirka.harkonen@lohja.fi, puh. 050 590 8020
  • Canemure-hanke, erikoistutkija Laura Saikku, Suomen Ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 0295 251 140

  • Tulosta sivu