Suomi hiilineutraaliksi vuonna 2035 – haasteesta mahdollisuudeksi

RSS
24.6.2019 Jyri Seppälä

Uudessa hallitusohjelmassa linjataan tavoitteeksi, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on saanut paljon huomiota niin kotimaassa kuin ulkomailla. Suomi on ulostulollaan kiilannut itsensä ilmastonmuutoksen edelläkävijöiden joukkoon.

Hiilineutraalius ei ole yksiselitteinen termi. Eri tahot – valtiot mukaan lukien – määrittelevät sen hieman eri tavalla. Suomen hallitusohjelman rivien välistä voidaan löytää tulkinta, että hiilineutraalissa Suomessa päästöjen pitäisi olla yhtä suuret kuin hiilinielujen. Päästöillä tarkoitetaan kasvihuonekaasupäästöjä, joita syntyy fossiilisten polttoaineiden käytön, teollisten prosessien ja ihmisen toiminnan muuttamien biologisten prosessien seurauksena. Hiilinieluilla taas tarkoitetaan toimia, joilla sidotaan kasvihuonekaasupäästöjä pois ilmakehästä kasvattaen samalla hiilivarastoa. Hiilinielut kattavat maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsien käytön (LULUCF = land use, land use change and forestry) hiilidioksidia sitovat prosessit. Mukana ovat myös tekniset keinot, joilla hiilidioksidia sidotaan ilmakehästä tai päästölähteestä ja varastoidaan pois hiilenkierrosta.

Suomen hiilineutraaliuden määritelmän yhteyteen on rakennettu vahva viesti, että tästä jatketaan eteenpäin hiilinegatiiviseen tilaan, jolloin jäljellä olevat päästöt ovat pienemmät kuin nielut.

Kunnat ilmastotyön eturintamassa

Hallitus on ohjelmassaan luvannut tukea kuntien ja alueiden omien hiilineutraaliuteen tähtäävien suunnitelmien valmistelua ja ilmastotyön toimeenpanoa. Tämä onkin tärkeää, sillä kuntien ja alueiden kautta ilmastotyö jalkautetaan konkreettisella tavalla.

Suomen kunnat ja alueet ovat jo hyvissä lähtökuopissa kuljettaessa kohti hiilineutraalia Suomea ja vuotta 2035. Suomessa on nyt 54 Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon kuuluvaa kuntaa (tilanne 19.6.2019), jotka ovat lupautuneet vähentämään päästöjään 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 päästötasosta. Verkosto ei ole enää pienten kuntien edelläkävijöiden kerho, vaan mukaan on tullut jo isompiakin kaupunkeja. Lisäksi verkoston ulkopuolella on suuria ja pieniä kuntia ja kaupunkeja, joilla myös on kunniahimoisia päästövähennystavoitteita. Suomessa on vieläpä maakuntia, jotka ovat julistaneet tavoittelevansa hiilineutraaliutta vuosiin 2035–2040 mennessä.

Tilanne on siis hyvä, mutta ei ole pahitteeksi, että ”valkoiset alueet” Suomen kartalla täyttyvät yhä uusilla kunnilla ja alueilla, jotka virallistavat tukensa hiilineutraalille Suomelle 2035 liittymällä edelläkävijäverkostoihin. Haluankin muistuttaa, että Hinku-verkosto on avoin kaikille Suomen kunnille, ja meneillään oleva EU:n Life IP-hanke Canemure avittaa myös uusia maakuntia ottamaan yhteistä vastuuta oman alueensa ilmastotoimien suunnittelusta.

Hiilineutraaliuden tavoittelussa fossiilisista polttoaineista peräisin olevia päästöjä pitää saada nopeasti alas. Tästä onkin jo kunnissa saatu paljon kokemusta, mutta haasteena on saada hyvät opit nopeasti käyttöön myös muualla Suomessa. Kokeiluista on tarve siirtyä monistamiseen. Haaste ei ole mahdoton, kun verkostot laitetaan kunnolla toimimaan ja otetaan oppia toisiltamme.

Maaperä ja metsät hiiltä sitomaan

Enemmän oppimista meillä on sen sijaan maankäytön, sen muutosten ja metsien (LULUCF-sektorin) hiilinielujen vahvistamisesta. Metsien ja peltojen hiilivarastojen kasvattamisen lisäksi on olemassa monia toimia, joilla voimme vähentää päästöjä: katseet kääntyvät etenkin turvepeltoihin ja suometsiin sekä metsien hävittämisen lopettamisen suuntaan. LULUCF-sektorin hallintaa vaikeuttaa se, ettei meillä ole tällä hetkellä vielä kunnollista alueellista tilannekuvaa Suomesta. Tähän ollaan kuitenkin saamassa parannusta Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen toimesta viimeistään ensi vuonna.

Suomella on luontaiset mahdollisuudet suhteellisen suurten LULUCF-sektorin hiilinielujen ylläpitoon, mikä helpottaa hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista moniin muihin maihin nähden. On kuitenkin selvää, että metsien hyödyntäminen ja sen seurauksena aiheutetut hiilinielumenetykset sekä toisaalta paineet savuttaa hiilineutraalius kustannustehokkaalla tavalla vähentämällä päästöjä, aiheuttavat keskustelua myös tulevaisuudessa. Keskeinen kysymys on, kuinka päästöjen ja nielujen suhde tulee asettaa hiilineutraaliustilanteessa. Suomi ei kuitenkaan pääse asettamaan päästöjänsä leikkausta ja nielujen ylläpitoa aivan yksin. EU:n pelisäännöt pitävät huolen, että kumpikin osa-alue tulee huomioitua.

Hiilineutraali Suomi 2035 on tavoite, jota ei pidä nähdä pelkästään globaalin velvollisuuden täyttämisenä. Esimerkin merkitys on tärkeä. On vaikea kuvitella kehitysmaiden ja kehittyvien maiden ryhtyvän riittäviin ilmastotoimiin, jos Suomen tapaiset maat eivät näytä esimerkkiä.

Asiaa voi katsoa myös hieman itsekkäästi. Puhtaiden ratkaisujen maailmanmarkkinat jatkavat kuuden prosentin vuosittaista kasvuaan, josta meidän on helpompi ottaa osamme, jos meidät tunnetaan hiilineutraaliuden tavoittelemisen edelläkävijänä. Mitä vähemmän ”valkoisia alueita” Suomen kartalla näkyy lähitulevaisuudessa, sitä uskottavammin olemme lähestymässä tavoitetta ja tekemässä haasteesta mahdollisuuden.

Professori, johtaja Jyri Seppälä
HINKU-hankkeen valtakunnallinen vastuujohtaja
Suomen ympäristökeskus

 

  • Tulosta sivu
Kommentit (1 kommenttia)
tomba
25.1.2020
klo 14.06
2035 talvi on lämpimillään ja sen jälkeen alkaa taas jäähtymään