Lahti: Vähähiilisiä ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lahden kaupungin osahankkeessa etsitään keinoja olemassa olevan asuinrakennuskannan energiankulutuksen ja ilmastopäästöjen alentamiseen kustannustehokkaasti. Pääosassa ovat Lahden Talojen peruskorjaukset ja energiatoimet.

Lehtiojan palvelukeskus © Lahden Talot Oy

Energiaremontteja

Hankkeen toimenpiteet kohdistuvat seitsemään vuokra-asuntokohteeseen. Näissä kohdekiinteistössä toteutetaan hankkeen aikana useita erilaisia energiatehokkuutta parantavia ja ilmastopäästöjä pienentäviä toimenpiteitä. Toimenpiteiden joukossa on mm. älykkäitä lämmityksen säätöratkaisuja, vedenkulutuksen pienentäminen vesikalusteita uusimalla, ilmavesilämpöpumpun asentaminen, ilmastoinnin ohjauksen uusiminen ja jäteveden lämmöntalteenottojärjestelmän asentaminen.

Osa remonteista on toteutettu vuoden 2020 aikana ja viimeiset valmistuivat vuoden 2021 alkupuolella. Suurimpana yksittäisenä vuonna 2020 toteutettuna toimenpiteenä oli jäteveden lämmöntalteenottojärjestelmän asentaminen Lehtiojan palvelutalolle. 190-asuntoisen palvelutalon vedenkulutus on suurta ja siten myös jäteveden kautta viemäriverkostoon siirtyvä lämpöhäviö on todella merkityksellinen. Osana Canemure-hanketta kohteeseen hankittiin jäteveden lämmöntalteenottojärjestelmä, jonka avulla pyritään ottamaan vähintään 50 % jäteveden kautta siirtyvästä häviölämmöstä talteen.

Jäteveden lämmöntalteenottojärjestelmän, samoin kuin muidenkin toimenpiteiden, todellinen tehokkuus selvitetään mittausten avulla jälkikäteen. Jokaisen kohteen energiankulutusta ennen energiaremontteja ja niiden jälkeen verrataan tarkkojen mittaustietojen avulla. Laskelmat toimenpiteiden vaikutuksesta energiankulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin teetettiin ulkopuolisella konsultilla. Myös remonttien taloudellinen kannattavuus selvitettiin.

Energianeuvontaa ja tiedon jakoa

Hankkeen tavoitteena on parantaa kohdekiinteistöjen energiankulutusta myös asukkaiden tietoutta lisäämällä. Neuvontatapahtumien osalta vuosi 2020 oli haasteellinen. Energianeuvontaa ja tietoa käynnissä olevista energiaremonteista on suurempien tapahtumien sijaan jaettu asukkaille mm. keväällä 2020 toteutetun somekampanjan kautta ja tietoiskuina asukastoimikuntien kokouksissa.

Vuoden 2021 jälkeen hankkeen pääpaino siirtyi energiaremonttien tulosten levittämiseen. Lahden osaprojekti toimii esimerkkinä muille kaupungeille, vuokrataloyhtiöille ja yksityisille kiinteistönomistajille niiden suunnitellessa päästövähennyksiä osana peruskorjaushanketta. Projektin tuloksia levitetään Päijät-Hämeessä, Suomessa ja kansainvälisesti. Kokemusten toivotaan kannustavan myös muita toimijoita kiinteistöjensä energiatehokkuuden parantamiseen.

Aikataulu

  • 01/2019–10/2021, seuranta jatkuu pidemmälle

Ajankohtaista

Videot korjausrakentamisen energiaratkaisuista

Lahden kaupunki on toteuttanut neljä videota rakentamisen energiaratkaisuista hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Videoissa käsitellään lämmityksen säätöratkaisuja, vedensäätöratkaisuja, lämpöpumppuja ja jäteveden lämmön talteenottoa. Videoissa kerrotaan lyhyesti järjestelmien teknisestä toteutuksesta sekä vaikutuksista energiankulutukseen.

Lämmityksensäätöratkaisut (YouTube) 

Lämmitys vie noin 65 prosenttia asumisen energiatarpeesta ja on yksi taloyhtiöiden suurimpia kustannuksia. Lämmityksensäätöjärjestelmä seuraa asumisolosuhteita reaaliaikaisesti. Sen avulla voidaan tasata asumisolosuhteita sekä säästää energiaa. Lahdessa sijaitsevaan kohteeseen uusittiin lämmityksensäätöjärjestelmä. Investointi oli nopea toteuttaa ja se osoittautui edulliseksi.

Vedensäästöratkaisut (YouTube)

Käyttöveden lämmittäminen vie noin 17 prosenttia asumisen energiatarpeesta. Talousveden tuotanto kuluttaa paljon energiaa. Asuinrakennuksen vedenkulutusta on mahdollista pienentää merkittävästi vesikalusteita huoltamalla ja uusimalla. Lahdessa sijaitsevassa kohteessa analysoitiin rakennuksen käyttövesijärjestelmä ja vaihdettiin vesikalusteet. Toimenpiteiden kustannukset säästettiin nopeasti takaisin vesi- ja lämmitysenergialaskuissa.

Lämpöpumput (YouTube)

Asuinrakennusten tilojen ja käyttöveden lämmittäminen vie yli 80 prosenttia asumisen energiatarpeesta. Lämpöpumppujen avulla tilojen ja käyttöveden lämmityksessä voidaan hyödyntää niin maahan ja ilmaan auringosta varastoitunutta lämpöenergiaa kuin poistoilman tai jäteveden hukkalämpöä. Lahdessa sijaitsevaan kohteeseen asennettiin ilmavesilämpöpumppujärjestelmä taloyhtiön öljylämmityksen rinnalle.

Jäteveden lämmöntalteenotto (YouTube)

Käyttöveden lämmittäminen vie noin 17 prosenttia asumisen energiatarpeesta. Suurin osa tästä energiamäärästä päätyy jäteveden mukana viemäriverkostoon. Jäteveden lämmöntalteenotto on mahdollista toteuttaa tarkoitusta varten suunnitellulla, rakennuksen viemärilinjaan liitettävällä lämmönvaihtimella. Lahdessa sijaitsevaan kohteeseen toteutettiin lämmönvaihtimen asennus.

Lisätietoja

  • ympäristökoordinaattori Jenni Rahkonen, Lahden kaupunki, etunimi.sukunimi@lahti.fi, puh. 044 482 6646
  • kiinteistötarkastaja Elina Rantanen, Lahden Talot, etunimi.sukunimi@lahdentalot.fi, puh. 03 851 570

Julkaistu 20.2.2019 klo 10.41, päivitetty 30.11.2023 klo 16.03

  • Tulosta sivu