Hiiden Opiston teemana Hinku-toiminta

Uutinen 1.8.2019 klo 13.06
Mehiläistarhauksen esittely
Hiiden opiston suunnittelija Karoliina Salmela esittelee mehiläistarhausta Porlan Järviluontoseikkailussa 2019. © Riikka Kunttu

Hinku-toiminta on Lohjalla, Vihdissä ja Siuntiossa toimivan Hiiden Opiston keskeinen teema lukuvuonna 2019-2020. Hinku-teema näkyy vahvasti opiston ilmeessä, kursseilla, luennoilla, tapahtumissa ja näyttelyissä. Lohjan kaupunki on ollut mukana Hinku-verkostossa jo vuodesta 2013.

”Ilmastonmuutos on juuri nyt erittäin ajankohtainen ja halusimme osaltamme vaikuttaa positiivisella tavalla tähän isoon ympäristöhaasteeseen. Lohjan kaupungin Hinku-koordinaattori Jenna Kotilehto kävi esittelemässä meille kaupungin Hinku-toimintaa, ja saimme siitä lopullisen kipinän valita lukuvuoden teemaksi Hinku ja kestävä elämäntapa”, sanoo suunnittelija Karoliina Salmela Hiiden Opistolta.

Kursseja vegekokkailusta kierrätystaiteeseen ja pienoistuulivoimalaan

Opetuksessa tuodaan vuoden aikana monipuolisesti esille, mitä arjen tekoja jokainen voi tehdä ympäristön ja ilmaston eteen. Esimerkiksi Arto O. Salosen ”Kestävä elämäntapa ja ekososiaalinen sivistys” -verkkoluennolla pohditaan, mitkä elämäntavat ja asenteet tukevat kestävää kehitystä ja lisäävät ymmärrystä ilmastonmuutoksen vakavuudesta.

”Tarjoamme lukuvuoden aikana yhteensä 27 Hinku-teemaan liittyvää kurssia. Mukana on esimerkiksi vegaaniruokakurssi, kohti muovitonta ruokahuoltoa -luento, kierrätyskurssi sekä opetusta mehiläistarhauksesta. Osa kursseista on yhdistetty taide- ja kädentaitokursseihin, esimerkkinä himmelin rakennus kierrätysmateriaaleista. Suunnittelemme myös parhaillaan kurssia pienoistuulivoimalan rakentamisesta, jossa asiantuntijatahona toimii Aalto-yliopisto. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Källhagenin koulun kanssa. Källhagenin koululla pidetään Erasmus-hankkeeseen liittyvä Kestävä yhteiskunta -seminaari syyskaudella”, Salmela kertoo.

”Toivon, että teemavuosi herättää opiskelijamme ajattelemaan osaltaan arjen tekoja ympäristönäkökulmasta, positiivisella mielellä”, Salmela summaa.

Ympäristöasiat esille somessa ja opiston arjessa

Vinkkejä arjen ympäristötekoihin jaetaan myös opiston sosiaalisen median kanavilla. Lisäksi opiston henkilökunta osallistuu jo ennen lukuvuoden alkua tapahtumiin, joissa tuodaan esille Hinku-teemaa. Vaikka Hinku-teeman pääpaino on opetuksessa, kannustetaan myös opiston henkilöstöä ekotekoihin omassa työssään - vaikkapa hyödyntämään julkista liikennettä, pyöräilemään työpaikalle ja lajittelemaan jätteet oikein.

Hinku-teeman lisäksi Hiiden opisto juhlistaa 75-vuotista taivaltaan tulevana lukuvuonna teemalla ”Vapaata sivistystyötä 75 vuotta Lohjalla”.

Hiilineutraalien kuntien (Hinku) -verkoston tavoitteena on 80 prosentin päästövähennys vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Kunta voi vähentää kasvihuonepäästöjään esimerkiksi energiatehokkailla ratkaisuilla, yhdyskuntasuunnittelulla sekä kierrättämällä. Kunta voi myös kannustaa alueensa muita toimijoita kuten yrityksiä, oppilaitoksia ja kansalaisia kestäviin energiaratkaisuihin.

Lisää aiheesta:

Lisätietoja:

Suunnittelija Karoliina Salmela, Hiiden Opisto
karoliina.salmela@lohja.fi


  • Tulosta sivu